Eroahdistus. Top 3 -listalla "asiat, jotka haluaisin itsessäni muuttaa". Mikään ei ole inhottavampaa kuin paha eroahdistus. Ja se mulla on. Paha. "Ranteet auki"-paha.
Eroahdistus on siitä paha, että sille ei voi tehdä mitään. Olen kuin pieni lapsi, syvällä sisimmässäni pelkään, että joka kerta, kun henkilö katoaa näköpiiristäni, se voi kadota loppuelämäksi. Jokainen kerta voi olla viimeinen kerta. Tällainen ajattelu on äärimmäisen häiritsevää. Ja ahdistavaa.
Ja epänormaalia. Varmasti jollakin tasolla normaalia, mutta uskoisin oman ahdistukseni olevan jo epänormaalin luokkaa. Se on häiritsevää. Liian häiritsevää. Haluaisin pitää tärkeimpäni koko ajan lähettyvilläni, jotta tietäisin, että kaikki on hyvin. Jotta mulla olisi kontrolli. Tähän se taas tulee: kontrolliin. Äärimmäisen kontrolloiva ihminen haluaa kaiken kontrollin. Luonnollisesti.
Pystyn kyllä jollakin tasolla pitämään piilossa sen ahdistuksen. Välillä paremmin, välillä huonommin. Ja mitä jos oikeasti kaikki näkevätkin lävitseni, mutten vain tajua sitä itse?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti