You've got to be crazy

Näin pahaa ahdistusta en ole kokenut pitkään, pitkään aikaan.

Ei se lähde millään hakaneuloilla. Sen pitää olla vähintään veitsi. 

Jalat heiluvat holtittomasti. Pakko pysyä liikkeessä. Pakko. Pakko. Pakko.

Nyt olisi hyvä tilaisuus.

Ei saa henkeä. Olo on huono.

Reisi auki.

Tällaisiako ne lääkkeen sivuvaikutukset olivatkaan?

Nyt.

Slutgarden

"I don't care if your world is ending today 
Because I wasn't invited to it anyway 
You said I tasted famous, so I drew you a heart 
But now I'm not an artist I'm a fucking work of art 
I've got an F and a C and I got a K too 
And the only thing missing is a bitch like you

You wanted perfect 
You got your perfect 
But now I'm too perfect for someone like you 
I was a dandy in your ghetto with 
A snow white smile and you'll 
Never be as perfect whatever you do 

I am a bone top, a death's head 
On a mop stick 
You infected me, took diamonds 
I took all your shit 
Your "sell-by date" expired, 
So you had to be sold 
I'm a suffer-genius and 
Vivi-sex symbol."


Ja ääni päässä ilkkuu mitäs minä sanoin! Et ole sitten minkään arvoinen, kehtasitkin kuvitella jotakin muuta. Ihan oikein.

---

Pinoan lääkkeitä kaappiin, paketit ovat tuttuja. Reiteen sattuu jälleen, ja toivon, että huomiseksi varattu hieronta keskittyy vaan ylävartaloon, sillä pelkkä kankaan kosketus sattuu jalkaan enemmän kuin tarpeeksi.
Sain lääkkeet masennukseen ja lähetteen psykiatrille.

Ja tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan  täysin hylätyksi.

♠

Suolaa haavoihin.
Veitsi.
Ja käännellään sitä.

Ihmiset nyt puhuvat tollaisia. Normaalia. Et saa murehtia niistä. 
Se on väärin. Olet vain erittäin itsekäs.

Siitä pitää rangaista.

Äläkä kuvittelekaan kertovasi ikinä kenellekään mitä ajattelet. Kenenkään ei kuulu tietää. Et voi satuttaa muita. Pidä yllä tätä samaa esitystä kuten aina ennenkin. Totta kai olisi parasta olla rehellinen, mutta joissakin asioissa vaan ei niin voi tehdä. Jotkut asiat ovat vain väärin. 
Joskus vain tunteesi ovat vääriä. Nyt on kyse juurikin siitä.

Ja siitä rangaistaan. 

Käännellään sitä.
Veistä.
Ja suolaa päälle.

Sun setter

Neljäsosa päivästä mennyt itkiessä.
Neljäsosa ahdistusta paetessa.

Ja koko päivä kivuissa. Jatkuvassa kivussa.

Elämänhalu vähenee joka päivä enemmän ja enemmän.Päivittäinen kipu kuluttaa, niin henkistä kuin fyysistä jaksamista.

Ja sitten tajuan, etten merkitse kenellekään mitään.
En yhtään mitään.

Ketään ei kiinnosta pätkääkään mitä sanon, mitä teen, mitä ajattelen.
Turha turha turha turha turha turha.

Ehkä se tapahtuu tänään.

Ehkä tänään en jaksakaan.

Eilenkin teki tiukkaa, liian tiukkaa.
Päädyin nukkumaan reisi paketissa.

Joka ilta on niin vaikeaa. Jokainen ilta on entistä vaikeampi.

Enkä tiedä oikeasti kuinka monta iltaa jaksan käydä läpi enää.

The horrible people, the horrible people

Itken.

Olen itkenyt liian kauan.

Itken ahdistustani. Itken yksinäisyyttäni. Itken sitä, miten en jaksa tätä ollenkaan.
En yhtään.

Itken sitä, miten minulle valehdellaan. Itken miten minusta valehdellaan.

Itken asemaani koristeena, käyttöesineenä, aina saatavissa olevana tukena. Missä tuki on silloin kun sitä tarvitsen? Poissa, saavuttamattomissa. Viestit ehkä luetaan mutta niihin ei vastata. Koska ihan kuin olisin sen arvoinen. Lopeta toisten syyttäminen, se on oma vikasi ettet pärjää! 

Olen niin vihainen.

"I'd kill myself to make everybody pay"

Kukaan ei jää kaipaamaan.

Ahdistus repii sisältä kappaleiksi, jättäen pelkän kuoren jäljelle.

En kaipaa mitään niin paljon kuin sitä, että joku olisi vieressä, kertoisi, että kaikki on hyvin ja ei tarvitse jaksaa yksin.

Mutta ketään ei ole.

Kipu korvaa ystävää

"You have murdered me
Murdered me
Murdered me
Murdered me
Murdered me
Murdered me 
Murdered me!"

Olen niin väsynyt, mutta en halua mennä nukkumaan. En jaksa kohdata sitä inhottavaa tunnetta, mikä valveillaolo herättää, en halua kohdata sitä kuolemaa mitä unet tuovat mukanaan.

Päätä särkee, olo on huono, selkään sattuu pelkkä hengittäminen. Valituksen aiheita on enemmän kuin jaksaa listata, mutta pyrin pitämään suuni supussa ja kivun itselläni kenenkään ei tarvitse kuunnella valitustasi.

Reisi on hyvä paikka. Erittäin hyvä, muista vaan ettei mene liian alas, jotta voi pitää hameita tai shortseja. Odota tunti, vähän enemmän, puolitoista, silloin voi rauhassa vetäytyä "nukkumaan". Ehkä se helpottaa unettomuuteenkin, kannattaa kokeilla. Etkös aina ennen nukahtanutkin hyvin sen jälkeen, kun olit repinyt itseesi jälleen yhden verta vuotavan naarmun.

En jaksa taistella vastaan. Mitä väliä? Muutkin kaikki jotka sinut ovat rikkoneet! en saa ajatella näin, oma vika oma vika oma vika oma vika saavat pitää hauskaa ja nauttia olostaan, miksei saisi tehdä jotakin, mistä tulee edes jollakin tasolla hetkellisesti hyvä mieli. Muut saavat satuttaa, miksei sitä saa tehdä itse itselleen?  Lopeta tuo ajattelu lopeta lopeta lopeta se on kiellettyä kiellettyä kiellettyä.

En ole syönyt oikein mitään tänään(kään). Ensimmäistä kertaa elämässäni olen vajonnut synkkyyteen siten, että se tuntuu vaikuttavan ruokahaluun. Osan ruokahaluttomuudesta voin laittaa fyysisen huonon olon piikkiin, mutta tiedän, että osa menee täysin tämän jaksamattomuuden syyksi. En jaksa laittaa ruokaa, en halua syödä, en ansaitse sitä.

"En taistele vastaan
vaikka pitäisikin
Sillä ainoastaan
häviäisin"

Puolitoista tuntia.

苦くるしい

Pyyhin pois kaiken, mitä kirjoitan. 

Yritys delete toinen delete kolmas delete.

Päätä särkee jälleen kerran, edelleen, niinkin voisi sanoa, ei se ole poistunut missään vaiheessa.

Jälleen kerran näin unta kuolemasta. En jaksa laskea kuinka monta kertaa olen nähnyt unissani ruumiin. Todennäköisesti liian monta. 

Positiivisena puolena voi sanoa, että ainakin nukuin, vaikkakin sitten huonosti. Heräsin yöllä tasan kerran, unensaanti oli jälleen kerran vaikeaa, vihaan nukkumaanmenoa. Vihaan. 

Ideaalitilanteessa pärjäisin nukkumatta, mutta toisaalta ei olisi sitä hetkellistä pakoa todellisuudesta, jonka nyt unet painajaiset antavat. Damned if I do, damned if I don't. Vaihtoehdot ovat huono ja huonompi. 

En ole pitkään aikaan kokenut näin pahaa tarvetta taas repiä kaikkea rikki. Reidet ovat juuri parantumassa (kutinasta päätellen), nyt olisi loistava tilaisuus tehdä vähän pysyvää vahinkoa. Tarvitsen jotakin, joka vie ajatukset pois tästä synkkyydestä, ja mikäs sen parempi kuin fyysinen kipu. Jos vain olisin yksin.

Unettomuus rupeaa ottamaan hermoille, keho ei kestä, mieli sitäkin vähemmän. 

Olen vain niin kovin uupunut. 

Filthy little secret

Itseviha on voimakasta.
Melkein yhtä voimakasta kuin paha olo, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Ja jälleen kerran löydän itseni itkemästä pimeässä, yksin. Nykyisin se jää tuohon, kun ei edes unta saa.

Midnight shadows

Herään kahden aikaan keskellä painajaista. Heräämisen syy on epäselvä, saattoi olla painajainen, saattoi olla puhelimen kilahdus. Kuitenkin, miettiessäni tilannetta, kallistun ensimmäiseen vaihtoehtoon, olin niin syvällä pelossa ja ahdistuksessa ettei henkeä saanut. En ole toivonut jotakuta nukkumaan viereen niin paljon kuin viime aikoina, nukahtaminen on vaikeaa melatoniininkin kanssa ja herään painajaisiin.
Pyörin sängyssä saamatta unta. Ahdistuksen määrä on suoraan verrannollinen hereillä vietettyyn aikaan.
Haluaisin nukahtaa, en pysty. Mietin, auttaisiko vanhasta kunnon naarmuista ja niiden tuottamista endorfiineistä tuleva tunne nukahtamiseen. Tiedän, etten jaksa tulevaa päivää parin tunnin yöunilla.

Kello lähestyy puolta neljää. Rentoutuminen rupeaa olemaan vaikeaa. Pelkään painajaisiani. Pelkään olla yksin, mutta mitään muuta en löydä tämänkään yön pimeydestä.

死んで

Ahdistaa aivan liikaa.

You shout and no one seems to hear

Murrun.

Jos en heti, niin pian. Vajoan ahdistuksen syvään suohon, mistä ei ole muuta pääsyä pois kuin se sama vanha reitti.

Toivon, että lääkkeet veisivät unten maille. Toivon, ettei tarvitsisi herätä huomenna.
Tai ikinä.

This was never my world

Ilta. Paniikki, hysteerinen itku, yksi kaksi kolme neljä viisi kuusi seitsemän kahdeksan viiltoa.

Yö täynnä painajaisia, herään alle kuuden tunnin unen jälkeen ahdistukseeni.

Aamulla en kykene nousemaan sängystä, en näe syytä edes yrittää. Mikään ei kiinnosta, vaikka tiedän, että tällä tavalla ruokin jaksamattomuutta enemmän kuin tarpeeksi. Nälkä tuntuu jo kunnolla, pitäisi nousta ja ruveta ihmiseksi, mutta valitsenkin aina vain uuden kappaleen kuunneltavaksi enkä siirry mihinkään tuntiin, kahteen, kolmeen.

Ja päässä pyörii vain yksi asia uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

Don't die on me

Ahdistus. Paha ahdistus. Paha paha paha paha ahdistus.

Pelkään.

En saa henkeä.

Mistään en saa apua.

Olen yksin. Niin kovin yksin.

"I cut because it makes me feel something in place of the love they couldn't give me."

Cut

Heikottaa. Kädet ei toimi. Pää ei toimi.

Aika valuu valuu valuu pois.

En saa tehtyä itselleni ruokaa, vaikka nälkä hakkaa sisuksia ja saa olon niin kovin heikoksi.
En vain jaksa. En ole tarpeeksi motivoitunut tiskaamaan, valmistamaan edes jonkinnäköistä ateriaa, syömään.

Reikä ranteessa on kaksinkertaistunut.

Ja olen niin yksin yksin yksin.

The earth is waiting to eat us alive

"Mä en muista milloin olen nauranut viimeksi näin paljon!"

Päivä on ollut erittäin hyvä. Parempi kuin aikoihin. Pitkästä aikaa ei ole tarvinnut keskittyä siihen, miten kurja olo on, vaan on voinut nauttia elämästä.

Sitten... kuten aina. Joka ikinen kerta. Ahdistus ottaa vallan. Eroahdistus, se ahdistuksista julmin. Koen sen tuntemisen vääräksi, koska en voi tehdä kuin julma Sims-pelaaja ja lukita ihmisiä tänne ikuisiksi ajoiksi, en, vaikka niin tahtoisinkin. Kaikilla on omat elämänsä, mun on vain hyväksyttävä se.

Mutta itsekeskeinen minäni on vaikeuksissa yrittäessään ymmärtää sitä.

Ja täällä, ahdistuksen keskellä, vilkuilen teräviä esineitä ja yritän järkeistää itselleni miksi niin ei kannattaisi tehdä. Vielä olen voiton puolella, ja melatoniini (olen siirtynyt säännölliseen 3 milligramman annokseen ihan vain varmuuden vuoksi) rupeaa vaikuttamaan sen verran kovin, että pääsen nukkumaan - ehkä tästäkin päivästä tulee naarmuton. Niitä on nyt ollut jo... en ole varma, mutta jonkin verran. En ole laskenut. Perjantaina tai lauantaina taisi olla viimeisimmät?

Tiedän, miten minusta ollaan huolissaan, ja tunnen suurta syyllisyyttä aiheuttaessani huolta. Toiveissani olisin iloinen ja onnellinen, jonka ei tarvitsisi aiheuttaa huolta kenellekään, vaan joka pystyisi auttamaan muita.

Ajatus ei enää kulje. Ei ole kulkenut tätä kirjoittaessa ollenkaan, saattaa olla ties minkälaista tekstiä tuolla. Pitäisi varmaan siis mennä nukkumaan.

Flies are waiting

Kuoleta tunteesi.

Sinulla ei ole mitään oikeutta tuntea mitään tuollaista. Tai mitään muutakaan.

Lopeta ajattelu. Oppisit elämään, olisit onnellinen. 
Mutta ei, sinun täytyy olla tuollainen säälittävä, epätoivoinen hylkiö. Tunteellinenkin vielä.

Lopeta se masentelu. Lopeta sureminen. Kukaan ei auta. Pitäisi piristyä ja olla iloinen. Sitten ehkä elämästä tulisi elämisen arvoista.

Mutta.

Ainoa asia, mikä päähän mahtuu, on elämän epäreiluus ja turhuus. Ja ratkaisu siihen. Kuolema.

Tänään istuin sohvalla veitsi kädessä ja mietin, miksei. Miksi jatkaa, kun mitään syytä ei tunnu olevan. Kaikki potkii päähän, eikä mikään mene oman tahdon mukaan.

Motivaatio kaikkeen huitelee suorastaan pakkasen puolella. Elämä on suorittamista ilman iloa.

Väsyttää kovin.

Ruostumatonta terästä.
Tehty Taiwanissa.

Voisin tappaa itseni eikä kukaan huomaisi.
 

"ja silti olet vielä täällä" 

Oliko toi haaste?

En ole ikinä ennen kokenut tällaista kipua. En pysty olemaan, itken hysteerisenä ja haluaisin vain huutaa tuskasta.

Olen yksin. Kukaan ei ole auttamassa.

Enkä pärjää yksin.

En jaksa enää.

Apua.

Brain Damage

The lunatic is in my head. 
The lunatic is in my head 
You raise the blade, you make the change 
You re-arrange me 'til I'm sane. 
You lock the door 
And throw away the key 
There's someone in my head but it's not me. 

And if the cloud bursts, thunder in your ear 
You shout and no one seems to hear. 
And if the band you're in starts playing different tunes 
I'll see you on the dark side of the moon. 

I hear the afterlife is poorly scored

Jatkuva jatkuva jatkuva ahdistus. Huimaa. Pyörryttää.

Paniikki tuntuu tekevän tuloaan.

En osaa käsitellä paniikkia, en tällaista hyökkäävää ahdistusta. Masennus, sen kanssa tiedän miten toimia. Passiivinen ahdistus, sekin menettelee. Mutta hyökkäävä, aktiivinen ahdistus...
En osaa tehdä mitään sille...

Itsetuhoisuutta lukuun ottamatta. Reisi on kuin tilkkutäkki. Naarmu naarmun päällä. Ehjää kohtaa vaikea löytää. Tiedän että se on tyhmää, mutta muuhunkaan en pysty. Haluan vain ahdistuksen ja pahan olon pois keinolla millä hyvänsä.


Päässä tuntuu oudolta. Ote todellisuuteen tuntuu lipsuvan. Tarvitsisin jonkun pitämään kiinni, varmistamaan, että kaikki on totta. Etten ole vain sekoamassa.

Olen kovin uupunut. Väsynyt.

Päätin tänään kirjaimellisen deadlinen.

Hakaneula vielä kerran

Reittä kirvelee, eikä pahoille ajatuksille näy loppua. Mietin kaikkea, missä olen mennyt joskus vikaan, tuntuu että oikeaa suuntaa ei ole olemassakaan.

"Some of us are really born to die" 

Mutta ei riitä rohkeus. Ei vielä. Ehkä joskus...

Fuck you because I loved you

Vihaan itseäni.

Vihaan ajatuksiani.

Vihaan tunteitani.

Vihaan elämääni.

Vihaan kaikkia ja kaikkea, jotka koittavat väittää elämässä olevan jotain hyvää. Se on vain hetkellinen valhe.

Vihaan vihaan vihaan vihaan.

Drifting away

"Am Ende bleib ich doch alleine
die Zeit steht still
und mir ist kalt"

Man that you fear

Soitin opiskelijaterveydenhuoltoon. En vapaaehtoisesti, ainakaan täysin. 40% pakotettuna. Ehkä. Kai. En tiedä.
"Oot kyllä tosi rohkea ja hirveen hyvä että tunnistit oireet ja haet apua. Meillä on noita lääkäriaikoja vasta muutaman viikon päästä, pärjäätkö siihen asti? Jos tuntuu siltä ettet pärjää, niin soitathan tänne heti, niin katotaan akuuttiaika vaikka omalta terveysasemalta."
Joo. Totta kai. Pärjään kyllä.

En kertonut paljon mitään tämänhetkisestä tilanteesta. Sain hoitajalle ajan kahden viikon päähän, ja tuntuu, että siihen on iäisyys. Pärjäänkö siihen asti? Totta kai sitä aina jotenkin pärjää, tähänkin asti pärjätty. Vaikka olen kuulemma vain vaivoin elossa.

Pärjään, jos en ole yksin. Yksin ollessa ahdistus iskee kovaa, ilo valuu pois korvautuen epätoivolla. Elämällä ei ole mitään annettavaa sinulle. Ajatukset eivät pysy kasassa vaan menevät sinne, minne niiden ei kuuluisi mennä. Päähän mahtuu vain yksi ajatus, ranteet auki, vaikka yrittäisi keskittyä tärkeisiin asioihiin. Vaihtoprosessiin. Kouluun. Pelaamiseen.

Japani ahdistaa suunnattomasti. Haluan mennä sinne, päästä karkuun, mutta samalla en halua mennä. En halua jäädä yksin. En halua kohdata pelottavaa tuntematonta. Mutta toisaalta, opinnäytetyöpaikka hopealautasella, mikä voisi olla parempaa? Japanissa vielä, sehän näyttäisi kovin hyvältä ansioluettelossa. Tieto siitä, ettei tarvitse hakea paikkaa, helpottaa ahdistusta. Muutoin panikoisin suunnattomasti siitäkin.

En nuku hyvin. Menen myöhään nukkumaan, saan unta, mutta unen laatu on heikkoa. Olen päivisin kovin väsynyt ja migreenissä. Tänäänkin. Jälleen.

Enkä kestä yksinoloa. Edelleenkään.