Painting flowers white never suited my palette

"Two tracks
Bric-a-brac
Something passed between us
Like a bad crack"

Ahdistaa. Masentaa. Tunnen oloni orvoksi, yksinäiseksi. Surulliseksi.

"Come my friend, to fate let's raise
Two finger shots at this our last soiree
For tomorrow I fear
Swoops all too deadly near
This precipitous weir to Hell's high gate

We touched the stars
That now laugh from afar
At we, the damned"

- Dani Filth

Death-knells pound my dreams

Itku on ollut tänään monta kertaa lähellä. Muutenkin on ollut kurja olo, en ole yhtään viihtynyt elämässäni tänään. No, ehkä hetkittäisiä hyviä hetkiä on ollut, mutta kokonaisuudessaan on ollut angstia.

Kunpa tätä elämää saisi paeta hetkeksi jonnekin muualle, menisin mielelläni lepäämään. Olisinpa edes joku muu kuin itseni. 

Eeyore the old grey donkey stood by the side

of the stream and he looked at himself in the water

"Pathetic" he said, "That's what it is"

- A.A. Milne

Haastetta

Kiitoksia kuiskaukselle!

VIISI ASIAA, JOITA TARVITSET JOKA PÄIVÄ:

1. Pepsi Max (vähintään lasillinen, normaali määrä noin puoli litraa päivässä...)
2. Tietokone (sekä koulussa että kotona, välttämättömyys)
3. Lääkkeet
4. Hammasharja
5. Omenoita (vähintään kaksi per päivä)

VIISI KIRJAA, JOITA SUOSITTELET:

1. Matthew Stover: Star Wars Episode III: Revenge of the Sith
2. Christie Golden: Arthas: Rise of the Lich King
3. Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset
4. J.K. Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi (ja kaikki muutkin, mutta alusta pitää aloittaa)
5. Margaret Weis: The Soulforge

VIISI MATERIALISTISTA JOULULAHJATOIVETTA:

1. Rahaa (paljon)
2. Pelikone + Razerin pelinäppäimistö
3. Cradle of Filthin Darkly, Darkly, Venus Aversa -CD
4. Matka Japaniin
5. Silent Hillin alkuperäinen japaniversio


VIISI ADJEKTIIVIA, JOTKA KUVAAVAT SINUA:

1. Pakkomielteinen
2. Herkkä
3. Vainoharainen
4. Ristiriitainen
5. Outo

VIISI ELÄMÄNOHJETTA, JOTKA ANTAISIT MUILLE:

1. Aina kannattaa yrittää.
2. Ole avoin.
3. "Älä keikuta venettä. Älä edes nouse veneeseen. Osta jäätelö ja kävele laiturilla." (Homer Simpson)
4. Mene omien voimien mukaan.
5. Suosi kasvisruokaa.


En haasta ketään, sillä uskon, että kaikki kuitenkin päätyvät tähän haasteeseen jotenkuten.

All dreams end here

En ole melkein viikkoon kirjoittanut. Kaipa sitä ehkä voisi pitää pitkähkönä taukona. No mutta. Eipä ole ollut mitään kirjoitettavaa, koska mitään ei ole tapahtunut.

Terapiasta on tämä viikko taukoa, ja valitettavasti ("ahdistuneisuushäiriöstä kärsivälle erittäin tyypillistä", sanoi psykiatri) tauko ei tee hyvää. En ole ajatellut, että terapiasta olisi hyötyä, mutta sitten, kun sitä ei ole, niin sekoan. Olen halunnut mm. avata ranteet ja kädet ja jalat, eräänä iltana mietin, olisiko kukaan surullinen jos kuolisin. Ja silleen. Ahdisti, raavin. Raavin lisää, olin pettynyt, että jälkiä ei jäänyt (muutamaa pientä lukuun ottamatta). Että.... ehkä se on ihan hyvä, että terapia jatkuu ensi viikolla. Jos sitten pysyisin järjissäni.

Melatoniini rupeaa pärisemään, rupeaa väsyttämään oikein kunnolla. Viime yönä näin painajaisia, joten nukkumaanmeno pelottaa. Jos vaikka tänä yönä näen taas painajaisia... En uskalla. En halua, haluan nähdä ihania unia, sellaisia mitä näin vähän aikaa sitten.

Ties kuinka pitkään aikaan puhuin yläasteajoista. Ihmiselle, jolle en ole siitä puhunut ennen. Varmasti aikaisempien tekstien perusteella saattaa pystyä päättelemään, ken tämä valitettava sielu saattoi olla. Tapahtuihan ko. tapahtuma kahden matikantunnin välissä. En tiedä, tuliko puhumisesta hyvä vai paha olo. Tavallaan hyvä, mutta kuitenkin... helpompaa on unohtaa. Ei tarvitse muistaa. Mutta kun olen osittain käynyt saman yläasteen kuin Heikki, niin tietenkin kiinnostaa puhua mitä kaikkea ollaan samassa paikassa koettu - täysin eri näkökulmista. Toinen on ollut kohtalaisen huomaamaton ja huono koulussa, toinen taasen (negatiivisen) huomion kohteena ja kaikkien opettajien suosikki.

Väsyttää. Huomenna kahdeksaksi kouluun, ohjelmoimaan. Yhtä lukuun ottamatta sain edelliset tehtyä, ja kaiken lisäksi arvosanaksi ensimmäisestä välikokeesta 3 (asteikolla 0-5). Olen tyytyväinen. Japaninkoe ahdistaa, tämän päivän dialogiosuus ei mennyt ollenkaan putkeen. Ei ollenkaan. Minkäs minä sille voin, että jäädyn täysin, kun puoli luokallista on kuuntelemassa samalla, kun yritän sopertaa jotakin lähes paniikissa.

Sometimes I feel fucked up in the head

Aloitin päivän tyylikkäästi koodaamalla. Paitsi etten saa tehtyä mitään, homma tyssää aina siihen "mitäköhän nyt sitten pitäisi tehdä"-ajatukseen. Hoen itselleni, en luovuta, en luovuta, en luovuta, vaikka tekisi mieli luovuttaa miljoonan jonnen voimalla.

Annan itselleni luvan pelata, jos saan yhden tehtävän tehtyä. Sitten jonkin ajan kuluttua voin siirtyä seuraavaan tehtävään. Mutta miksi näiden täytyy olla niin kohtuuttoman vaikeita?



Pientä pahaa mieltä on ollut tänään, mutta ei mitään sen kummempaa. En muistanut eilen siitä mainita, mutta eilen, aamupäivällä, kun vein roskat ja kävin ostamassa Pepsi Maxia, tunsin oloni todella kummaksi. En ollut oma itseni... kaikki tuntui hieman unenomaiselta, aivan kuin en olisi ollut täysin läsnä. Nytkin rupeaa tuntumaan hieman siltä, väsyttää, mutta ei sitten kuitenkaan väsytä. Todellisuus liukenee jonnekin muualle, olen erilläni muista. Lievää dissosiaatiota, ehkäpä.... Kerran olen kokenut semmoisen "oikean" dissosiaation, en sen useammin. Tällaisia lievempiä, mistä ei oikein voi sanoa, että ovatko ne oikeasti mitään, koen huomattavasti useammin. Pää tuntuu oudolta, silmät tuntuvat oudolta. En tunne käsiäni kunnolla, ehkäpä joku muu kirjoittaakin tätä? No ei sentään, kyllähän mä nyt sen tiedän, että minä se olen, joka tätä kirjoittaa. Mutta silti, kaikki tuntuu jotenkin epätodelliselta.

Ehkä olen vain väsynyt.

A mere glimpse of murmur

Remontin vuoksi pitkään nukkuminen ei onnistu, liian kovat äänet tunkeutuvat asuntoon herättäen lähes-kivoista unista. Aamupalan syötyäni katosin pelien maailmaan, mutta Ni no Kunin voittaminen jäi millin päähän. Mortal Kombatia hakatessa Heikki koputti oveen ("Emmä oikein koskaan osaa käyttää ovikelloa.") ja aloitimme pienimuotoiset pleikkalanit. Muutama rundi tappelua (voitin jokaikisen!), jonka jälkeen Tales of Graces f ja luvattoman ala-arvoista läppää. Viime aikoina mulla ei ole ollut niin hauskaa kun tänään. Kuuden aikoihin vaihtui seura, Heikki lähti seuraaviin (WoW-)laneihin, Joni palasi kotiin (ilmeisesti kohtasivat rappukäytävässä, mutta kumpikaan ei tunnistanut varmasti toista). Reipastuttiin, tiskattiin ja syötiin. Pelasin WoWia ja katsottiin South Parkin uusi jakso.

On ollut hyvä olo. Huomenna olisi tarkoius oikeasti tehdä jotakin, mutta pitkästä aikaa tuntuu, että olen saavuttanut jotakin, ainakin sosiaalisella tasolla. Kunpa vielä loppuviikko menisi näin hyvissä merkeissä, niin olisin onnellinen.

Väsyttää kovin, pitäisi mennä nukkumaan, mutta kun en halua. On se kumma, vaikka tuntee väsymyksen, ja muistaa kuinka ihanalta se sänky tuntuu, niin silti ei halua mennä nukkumaan.

Is that.. me?

Löysin täysin itseäni kuvaavan Confession Bearin. Hämmentävää?

Beyond heart-stopping eyes

Syysloman ensimmäinen päivä, enkä edes ollut kovin paljon yksin kotona - tietoisessa tilassa, nukuin aamupäivän ohitse ja heräsin, kun Joni palasi kotiin. Pelailtiin sitten yhdessä, Joni lähti pankkiin ja jäin wowittamaan. Lyhyet keskustelut ohjelmointien deadlinesta (onneksi vasta ensi viikon tiistaina!) ja siihen loppuikin päivän sosiaalisuus. No, aamulla Joonatan pahoitteli tavoittamattomuuttaan, mutta onneksi raportti saatiin valmiiksi ilman häntä.

Käväisen pienellä ajolenkillä, haen siskon teatterista ja vien kotiin. Päivän kohokohta, todellakin. Mutta huomenna joudun taas menettämään auton, rakkaani.

Eilen olin katsomassa pienen pieniä kissanpentuja, pienet kynnet raapivat kättä (koska raukat eivät osanneet vielä kontrolloida niitä), kipu tuntui mukavalta. Illalla rupesi ahdistamaan oikein kunnolla, kotiin tullessani vain romahdin. Hieman arkeologiaa Pandareanissa, ja kaikki oli taas lähestulkoon hyvin.

Tyhjyys kolkuttelee sisälläni, olen ontto. Ahdistusta ei ole, muttei iloakaan.

Haluaisin tuntea eläväni.

Sandstorm in an hourglass

"Many never want to see
Many never want to know
The truth behind their fantasies
Their deepest needs
Let alone be shown them"


Mjoo. Mitäs tässä sanoisi.
Olo fyysisesti kehno.
Eikä henkisesti sen parempi.


"Nothing left to do but run"

- Dani Filth

He appears your friend, but the Saint hides many Satans

Aamu on alkanut melkoisen ikävästi, ahdistaa oikein kovasti. Haluaisin vain pois täältä, mutten tiedä minne menisin, mitä tekisin, kestäisinkö yksinäisyyttäni nähdessäni muita ihmisiä, joilla on aina joku, jonka kanssa olla. Jonkin verran juttelin Azerothissa, mutta sekin oli vain kyseiseen maailmaan liittyviä juttuja, ei muuta. Samaten keskustelu WhatsAppissa liitty vain erilaisiin glypheihin. Haluaisin puhua, mutten toisaalta tiedä mitä puhuisin.

En pysty kuvailemaan tätä tunnetta. Mustaa ahdistusta joka lamaannuttaa, masentaa, saa haluamaan kuolemaa, lepoa, rauhaa.

"How many secrets can they read by your face?"

En tiedä, tietääkö kukaan millainen olo mulla on. Vaikutan, ja oikeasti olenkin, päivisin hyvinkin iloinen, mutta sitten taas... välillä välitän viestejä, joista ehkä saattaisi pystyä päättelemään jotakin. Ehkä. En uskalla oikein kertoa mitään, kun sehän saatetaan kokea ahdistavaksi, tunkeilevaksi. Pelkään, että olen nytkin ollut liian painostava, lähettäessäni välillä tekstiviestejä erinäisistä asioista. En uskalla tehdä mitään ilman syyllisyyttä.

Ja voi kuinka terävät esineet kutsuvat minua jälleen!

"With these words scrawled in a severed hand
Tears fall like shards of glass that band
In rivers, like sinners

Swept with me to join the damned"

- Dani Filth

Am I retarded or am I just overjoyed?

Ja nyt ei kyllä iloituta yhtään. Vainoharhailen senkin edestä, kaikki kaverit olivat lähteneet WoWista 12-10 minuuttia ennen kuin itse saavuin paikalle. Olenko kamala ihminen, eikö kukaan halua pelata kanssani? Onko "ystävyys" illuusiota, oman mieleni käsite? Epävarmuus on kamalaa, se syö sisältä päin. Haluaisin varmistuksen, mutta mitä kysyisi? Sitä paitsi, mitä jos kyseessä oli sattuma, jengi menee aikaisin nukkumaan... tai niin ja näin ja noin. Ajatukset risteilevät ja pyörivät ympyrää, järkeä ei löydy mistään. Tällaisina hetkinä tunnen olevani täysi sekopää. Ei taida olla tervettä vainoharhailla kaikesta, ainakaan näissä mittasuhteissa. Ylitulkitsen eleitä ja sanoja, pelkään, että sanon itse jotakin, joka saatetaan tulkita jollakin tavalla. Rasittavaa.

Muutenkin päivä on mennyt stressaillessa ja ahdistuksessa, saisi nyt edes illalla hengittää vapaasti. Eipä olisi pitänyt ryhtyä pelaamaan, olisin ollut iloinen ilman tietoa luuloa, että kaikki vihaisivat mua.

Haluaisin ottaa kourallisen melatoniinia, jotta uni olisi syvää ja pitkää, mutta tyydyn kahteen. En tiedä tarkalleen mitä tapahtuisi melatoniiniyliannostuksesta, jos sellainen on edes mahdollista ottaa. Pitkä uni?

Päässä soivat sanat Green Dayltä:

"Nobody likes you!
Everyone left you!
They're all out without you
Having fun!"

So farewell to distant thunder

Olo on ollut mitä parahin. AMKA-tunnilla keskusteltiin opiskelutaidoista, ja teimme (minä vastasin koristelusta) uskomattoman upean muistilappuhävittäjän. En kyllä tiedä mihin se päätyi.
Japanin opiskelu valitettavasti takkuaa todella paljon, jotenkin en pidä siitä opettajasta niin paljon, opiskelu ei tunnu niin mukavalta. Pyörästä irtosi illalla ketjut, sain ne paikoilleen. Kotipihaan kurvatessani vaihdekeppi hajosi. Täytyy viedä pyörä korjattavaksi naapurin pimeään korjaamoon.

Viimeinkin olen kuin normaali ihminen. Tällä hetkellä en edes kaipaa lohduttavaa pimeyttä, vaan istun valot päällä ja tunnen itseni (ainakin kohtalaisen) iloiseksi. Olen yksin kotona, enkä ole ahdistunut, mikä eroaa hieman entisestä. Voisiko nyt olla aika päästä ahdistuksesta, elää normaalisti?

...erään asian olen kyllä huomannut. Koulun myötä olen sosialisoitunut, ja tuntuu, että kärsin hirveän herkästi eroahdistuksesta. Olen kuin koira, jonka omistaja jättää kaupan eteen viideksi minuutiksi; raukka itkee ovella ja luulee, että hänet on hylätty iäksi. Tällä hetkellä eroahdistusta pitää poissa musiikki ja kirjoittaminen, tuntuu melkein, että puhuisin jollekin, kun kirjoitan tätä. Kohta astelen Azerothiin, ja todennäköisesti siellä on muutama muukin, jonka kanssa saattaisin vaikkapa puhuakin.

Ja ilmeisesti olen menossa ensi torstaina ykkösten saunailtaan raitaisine reisineni. Jos nyt viitsin mennä saunaan asti, enkä jää emulaattorien luokse.

In floods of tears so well refined

"Aiotko mennä ensi viikon torstaina saunailtaan?"
"Emmä tiiä, täytyy kattoa pbl:ssä kuka haluaisi tulla."
"Niin... mä oon vähän miettinyt sitä, kun on ruma vasen jalka... rumia arpia..."
Ja noin kaksi minuuttia sitten olin kertonut terapiasta, väittäisin, ettei Heikki ole niin tyhmä, ettei osaisi yhdistää nämä kaksi asiaa. Heti sen jälkeen ahdistus iski erittäin vahvasti, hautasin naaman matikanvihkoon. Mutta kun huomasin, että asiat olivat normaalisti, ahdistus rupesi hälvenemään.

Olen saanut kerrottua ainakin osan salaisuudesta. Enkä joutunut heti hylätyksi. Ehkä, ehkä joku pitää musta... ehkä mun on mahdollista saada ystäviä...

Päivä olikin sitten erittäin mukava. Eilen olin kovin tyly ja kylmä iskuyrityksiä tehneelle tyypille, tänään se tuskin puhui mulle. Sain kerrottua asioita ja läppä oli loistavaa, erittäin mukava päivä. Terapiassakin oli kunnolla puhuttavaa, kaikin puolin onnistunut päivä. Ainona ikävänä asiana oli se, ettei mp3-soitin toiminut aamulla. Latasin sen, ja nyt sen pitäisi toimia. Toivottavasti.

Skippaan huomisen aamutunnin, sillä tietokoneen käyttötaito -tunnit ovat osoittautuneet erittäin hyödyttömiksi. Yhdeksi kouluun, saan nukkua (kohtalaisen) pitkään, täytyy herätä tekemään läksyjä, koska olen laiska WoW-nörtti, joka tuhlaa iltansa Azerothissa.