Aamu on alkanut melkoisen ikävästi, ahdistaa oikein kovasti. Haluaisin vain pois täältä, mutten tiedä minne menisin, mitä tekisin, kestäisinkö yksinäisyyttäni nähdessäni muita ihmisiä, joilla on aina joku, jonka kanssa olla. Jonkin verran juttelin Azerothissa, mutta sekin oli vain kyseiseen maailmaan liittyviä juttuja, ei muuta. Samaten keskustelu WhatsAppissa liitty vain erilaisiin glypheihin. Haluaisin puhua, mutten toisaalta tiedä mitä puhuisin.
En pysty kuvailemaan tätä tunnetta. Mustaa ahdistusta joka lamaannuttaa, masentaa, saa haluamaan kuolemaa, lepoa, rauhaa.
"How many secrets can they read by your face?"
En tiedä, tietääkö kukaan millainen olo mulla on. Vaikutan, ja oikeasti olenkin, päivisin hyvinkin iloinen, mutta sitten taas... välillä välitän viestejä, joista ehkä saattaisi pystyä päättelemään jotakin. Ehkä. En uskalla oikein kertoa mitään, kun sehän saatetaan kokea ahdistavaksi, tunkeilevaksi. Pelkään, että olen nytkin ollut liian painostava, lähettäessäni välillä tekstiviestejä erinäisistä asioista. En uskalla tehdä mitään ilman syyllisyyttä.
Ja voi kuinka terävät esineet kutsuvat minua jälleen!
"With these words scrawled in a severed hand
Tears fall like shards of glass that band
In rivers, like sinners
Swept with me to join the damned"
- Dani Filth
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti