Lauantaina olin sosiaalisempi kuin aikoihin, näin uuden ihmisen.
Tai, uuden ja uuden. Puhuttu oli Wowin yli vaikka kuinka niin oli se aikakin nähdä livenä.
Oli mukavaa.
Sillä oli huomattavasti isommat kädet kuin mulla, oman käden sai hävitettyä sinne käden sisään.
Tuoksun kuulemma hyvältä.
Ja tuskin kumpikaan tietää mitä oikeasti tuntee. Ehkä se oli vain hetkellistä hauskaa, ilman lupauksia vakavammasta. Enkä osaa olla pahoillani, vaan enemmänkin iloinen. Mutta... samalla kuitenkin melankolinen. Jos se oli vain hetkellinen kohtaaminen sitten kuitenkin. Olisin ehkä valmis enempään. En tiedä, mutten tiedä onko sillä väliä.
Lähden neljän päivän kuluttua Japaniin.
"See a new beginning rise behind the sun
We can't never catch up to them as fast as we run"
sunnuntai 25. syyskuuta 2016
maanantai 19. syyskuuta 2016
In the sun and in the dirt
"I can never get out of here.
Don't wanna just float in fear.
Dead astronaut in space.
I can never get out of here.
Don't wanna just float in fear.
Dead astronaut in space"
Kuukausi sitten kirjoitin viimeksi.
Vointi on huonontunut jatkuvasti, nykyisin masentelun lisäksi olen lähes täysin lakannut syömästä. Kyse ei ole siitä, että tavoitteenani olisi laihtua, tai että pelkäisin lihovani - ei, tänäänkään illalla en yksinkertaisesti ole tuntenut nälkää.
Asun kahdestaan kissan kanssa ja asunnossa vallitsee kaaos. En saa nykyisin todellisuudesta kunnolla kiinni, muisti on huono ja keskittymiskyky olematon. Tuntuu että joku toinen on hoitanut kaikki viralliset asiat, sillä muistikuvat niiden hoitamisesta on kovin hatarat. Muistan käyneeni Japanin suurlähetystössä, mutta se tuntuu niin kaukaiselta, vaikka se tapahtui perjantaina. Tiedän keskiviikkona olevan fysioterapia, mutta yhtä hyvin se voisi olla vuoden kuluttua. En tunne samanlaista väsymystäkään enää näin iltaisin, haukotuttaa kyllä mutten tunne oloani uniseksi.
Olo on ontto.
Psykiatrian poliklinikka päätti hoitosuhteen Japanin takia, ja mikäli koen tarvitsevani hoitoa sen jälkeen, on aloitettava koko homma alusta. Tiedän jo, etten ole kunnossa Japanista tultuani, mutta asialle en voi mitään tehdä.
Tälläkin hetkellä tuntuu, etten itse kirjoita näitä sanoja, vaan ne vain ilmestyvät ruudulle enempää ajattelematta, ehkä jonkun toisen kirjoittamana. Vaikka ajattelen kirjoittamaani, en siltikään kuule sitä omalla "äänelläni". Se on vain tekstiä. Sitä, miltä oikeasti tuntuu, en osaa selittää sanoin.
Don't wanna just float in fear.
Dead astronaut in space.
I can never get out of here.
Don't wanna just float in fear.
Dead astronaut in space"
Kuukausi sitten kirjoitin viimeksi.
Vointi on huonontunut jatkuvasti, nykyisin masentelun lisäksi olen lähes täysin lakannut syömästä. Kyse ei ole siitä, että tavoitteenani olisi laihtua, tai että pelkäisin lihovani - ei, tänäänkään illalla en yksinkertaisesti ole tuntenut nälkää.
Asun kahdestaan kissan kanssa ja asunnossa vallitsee kaaos. En saa nykyisin todellisuudesta kunnolla kiinni, muisti on huono ja keskittymiskyky olematon. Tuntuu että joku toinen on hoitanut kaikki viralliset asiat, sillä muistikuvat niiden hoitamisesta on kovin hatarat. Muistan käyneeni Japanin suurlähetystössä, mutta se tuntuu niin kaukaiselta, vaikka se tapahtui perjantaina. Tiedän keskiviikkona olevan fysioterapia, mutta yhtä hyvin se voisi olla vuoden kuluttua. En tunne samanlaista väsymystäkään enää näin iltaisin, haukotuttaa kyllä mutten tunne oloani uniseksi.
Olo on ontto.
Psykiatrian poliklinikka päätti hoitosuhteen Japanin takia, ja mikäli koen tarvitsevani hoitoa sen jälkeen, on aloitettava koko homma alusta. Tiedän jo, etten ole kunnossa Japanista tultuani, mutta asialle en voi mitään tehdä.
Tälläkin hetkellä tuntuu, etten itse kirjoita näitä sanoja, vaan ne vain ilmestyvät ruudulle enempää ajattelematta, ehkä jonkun toisen kirjoittamana. Vaikka ajattelen kirjoittamaani, en siltikään kuule sitä omalla "äänelläni". Se on vain tekstiä. Sitä, miltä oikeasti tuntuu, en osaa selittää sanoin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)