Burn your empty rain down on me

Herätessä koko maailman paino harteilla. 

Ylimääräiset torkut, silti töihin lähtö tuntuu pahemmalta kuin aikoihin. 

Lääkettä migreeniin, vain jotta voisi lääkitä sitä uudestaan vahvemmalla lääkkeellä. 

Koko päivän kuuntelen videoita, joissa ihmiset kertovat joko omasta itsemurhayrityksestään, tai läheisensä itsemurhasta. Huomaan vain, etten tiedä mitä mieltä olen asiasta. Päivällä saan taas pilkahduksen positiivisuudesta, mutta mieliala laskee yhtä aikaa päivän muuttuessa illaksi. 

Tällä hetkellä ei ole muuta ajatuksissa kuin se, miten voisi ottaa uudet, terävät terät, ja rikkoa rikkoa rikkoa rikkoa iho uudestaan ja uudestaan. Lisää arpia valmiiksi arpisiin reisiin, jotta kukaan ei vahingossakaan pitäisi täysjärkisenä koska sitä en ole.

Migreenilääke ja kuumuus aiheuttavat tukalaa oloa, henki ei kulje, väsyttää.

Haluaisin nukkumaan, mutta pelkään painajaisia, jälleen. Saisi edes joskus rauhaa omalta mieleltä.

"Everyone will come, everyone will come to my funeral

To make sure that I stay dead"

Am I my own shadow?

"I'm a tightrope walker
Can't find my circus
And I'm damaged beyond repair"

Olen kovin väsynyt. Taas vaihteeksi, yllätyskö tuo. Päivät kuluvat hitaasti mutta varmasti harjoittelua tehden, ja olen näillä näkymin jatkamassa samoja töitä ensi viikolla virallisesti loppuvan harjoittelun jälkeen, aina syyskuuhun asti, jolloin olisi tarkoitus lähteä Japaniin.

Viikko sitten tarkoitus oli tehdä niin syvä haava kuin mahdollista reiteen, myöhemmin revin siitä ruven irti ja nyt se on leveä, valkea ja irvokas pienestä koostaan huolimatta.

Diagnoosi oli pudonnut keskivaikeaksi, tiedä sitten miten vaikutti että olin kyseisellä lääkärikäynnillä jo lääkityksen alaisena. Huomaan kyllä lääkkeen nostosta olleen apua, mutta olo ei siltikään ole mikään kovin kehuttava. Pokemon Go on ainoa syy lähteä ulos itsenäisesti, revin ihoani pilalle ja edelleen ajatukset kuolemasta pyörivät päässä säännöllisen epäsäännöllisesti.

Hetkellisiä ilonpilkahduksia tapahtuu, kyllä, tänäänkin olin vaipumassa syvään synkkyyteen, halusin rankaista itseäni, mutta saatuani rohkaisevia sanoja ("Ei oo syytä rankaista kun et oo paha ihminen. Oot vaan väsynyt kun joudut itsestäs pitää huolta."), olo koheni. Joku ymmärtää. Joku osaa sanoa sen, mitä haluan sanoa, mutta en osaa, koska ei kuulu myöntää heikkouksia. 

Kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen... Sitä olen kaivannut niin paljon. Ja kun se tapahtuu, se tuntuu todella hyvältä.

Disassociative

Tunto katoaa jaloista, eivät nämä ole jalkani, eivät ne kuulu kehooni. Tunto palaa, katoaa, palaa, katoaa. Ovatko nämä nyt jalkani vai ei? 

Raavin säärtäni niin kovaa, että se vuotaa verta. Haluan tuntea olevani tässä ja nyt, Ruumis ja mieli ovat itsenäisiä, eikä yhteyttä tunnu olevan.

Näin hyvää ystävää muutama päivä sitten, sen illan olin onnellinen. Kosketus, halaus, läsnäolo, juuri niitä asioita kaipaan niin paljon. Hetkisen en tuntenut olevani yksin, hetken en ajatellut pahoja asioita, hetken olin rauhassa. Enkä millään halunnut päästää irti. 

Suunnittelen, miten hankkisin parempia ja terävämpiä välineitä, joilla voisi tehdä suurempaa jälkeä. Kerron ajatuksistani, haluaisin puhua niistä todella, mutten kehtaa pyytää juttutuokiota koska se on väärin. Muita ei saa häiritä ongelmilla. Liian rankkaa kuultavaa.

Epätoivoisesti yritän haroa pelastavaa kättä sumun joukosta, kaikki tuntuu pimeältä ja synkältä, enkä näe valoa kuin hetkittäin. Suunnittelen kuolemaa yhä vakavammin ja vakavammin koska mitä hyötyä on elää, vaikken halua kuolla. Osa minusta uskoo, että tulevaisuudessa tapahtuu jotain hyvää, mutta tuntuu, että se jokin musta ja synkkä sisälläni hakkaa kuoliaaksi sitä toiveikasta osaa. Sinulla ei ole oikeutta olla onnellinen.

Kaikki mitä teen, kaikki mitä sanon, on äänetöntä avunhuutoa, ennen kun on liian myöhäistä, vaikken tiedä miten kukaan voisi auttaa. Haluaisin vain käpertyä johonkin turvalliseen paikkaan, jossa joku olisi pitämässä huolta. Tunnistan tämän lohdutuksen tarpeen jo lapsuudesta, en mitään haluaisi niin paljon kuin olla pieni, kuten kissa, ja kiivetä syliin turvaan, jossa mikään ei voisi satuttaa.

"Morning's here, I must have …failed"

You and I are under dosed and we're ready to fall

Hedelmäveitsi jätti kohtalaisen naarmun käsivarteen. Revin rupea irti ja se vuotaa verta.
Ja haluaisi vain tehdä lisää, eikös?

Paniikkia, kovaa ahdistusta ja luisumista epätodellisuuteen. Todellisuudentaju hämärtyy, paniikki kasvaa, eikä tiedä tappaisiko itsensä nyt vai heti.

Välillä on hyvä olla, hetken pystyy hengittämään ja tuntuu melkein siedettävältä.

...sitten pyörin sängyssä uudestaan ja uudestaan koska uni ei vain tule, vaikka kuinka olisi lääkinnyt itseään.

Käsi vuotaa verta.

"They'll never be good to you
or bad to you.
They'll never be anything,
anything at all."

And we love the abuse because it makes us feel like we are needed

"I wanna wake up in your white, white sun
and I wanna wake up in your world with no pain.
But I'll just suffer in a hope to die someday
while you are numb all of the way.

When I hate it, you know I can feel,
but when you love, you know it's not real, no.
When I hate it, you know I can feel,
but when you love, you know it's not real, no.

And I am resigned to this wicked fucking world
on its way to hell.
The living are dead and I hope to join them, too.
I know what to do and I do it well.

When I hate it, you know I can feel,
but when you love, you know it's not real, no.
When I hate it, you know I can feel,
but when you love you know it's not real.

Oh, yeah, shoot myself to love you.
If I loved myself, I'd be shooting you.
Oh, yeah, shoot myself to love you.
If I loved myself, I'd be shooting you..."

Päivät ovat kovin sekavia. Psykiatri nosti venlafaksiinin kaksinkertaiseksi (150 mg) ja olo on outo. Ajatukset eivät pysy kasassa millään, teen yhtä asiaa, vaikka tarkoitus oli tehdä toista, keskittymiskyky tuntuu huonolta ja olo on kurja. Ahdistus on jatkuva seuralainen, masennus luonnollisesti siinä mukana.

Perjantaina iho tutustui terävämpään terään ja se jätti jäljet myös mieleen. Sitä haluaa lisää, koska mikään muu tässä maailmassa ei ---

en tiedä mitä sanoisin, jos totta puhutaan

Yritän järkeistää asioita, mutta eihän niissä ole järkeä. Ei missään ole.