"I'm a tightrope walker
Can't find my circus
And I'm damaged beyond repair"
Olen kovin väsynyt. Taas vaihteeksi, yllätyskö tuo. Päivät kuluvat hitaasti mutta varmasti harjoittelua tehden, ja olen näillä näkymin jatkamassa samoja töitä ensi viikolla virallisesti loppuvan harjoittelun jälkeen, aina syyskuuhun asti, jolloin olisi tarkoitus lähteä Japaniin.
Viikko sitten tarkoitus oli tehdä niin syvä haava kuin mahdollista reiteen, myöhemmin revin siitä ruven irti ja nyt se on leveä, valkea ja irvokas pienestä koostaan huolimatta.
Diagnoosi oli pudonnut keskivaikeaksi, tiedä sitten miten vaikutti että olin kyseisellä lääkärikäynnillä jo lääkityksen alaisena. Huomaan kyllä lääkkeen nostosta olleen apua, mutta olo ei siltikään ole mikään kovin kehuttava. Pokemon Go on ainoa syy lähteä ulos itsenäisesti, revin ihoani pilalle ja edelleen ajatukset kuolemasta pyörivät päässä säännöllisen epäsäännöllisesti.
Hetkellisiä ilonpilkahduksia tapahtuu, kyllä, tänäänkin olin vaipumassa syvään synkkyyteen, halusin rankaista itseäni, mutta saatuani rohkaisevia sanoja ("Ei oo syytä rankaista kun et oo paha ihminen. Oot vaan väsynyt kun joudut itsestäs pitää huolta."), olo koheni. Joku ymmärtää. Joku osaa sanoa sen, mitä haluan sanoa, mutta en osaa, koska ei kuulu myöntää heikkouksia.
Kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen... Sitä olen kaivannut niin paljon. Ja kun se tapahtuu, se tuntuu todella hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti