Liebe ist für alle da - nicht für mich

Pää tuntuu vähän oudolta. Olen tässä viikon, parin aikana availlut rastoja ja nyt niitä on jäljellä takaraivolla enää kymmenisen kappaletta (kyllä, pysähdyin tuossa välissä laskemaan niitä). Huh, niitä on ollut paljon, olen avannut niitä... jaa-a, en oikeastaan ole määrästä edes varma. Lähiaikoina pitäisi varata aikaa kampaamoon (hui, en ole ollut sellaisessa, mitä, viiteen, kuuteen vuoteen)... ja ehkä joutua hommaamaan lyhyt tukka. Ja se pelottaa kovin.

Hei, mähän oon ihan lifestylebloggari nyt!

Olen vainoharhaillut uskomattoman paljon tässä parin tunnin aikana, mutta koska pääsin siitä jo (ehkä) yli, ei siitä sen enempää. Perus "wähähähhää ei se halua olla ees samaan aikaan battle.netissä" -ininää, move along.

Ollaan pelattu uusia Pokémoneja, syöty ja möllötelty. WoWissa sain levelin, ja nyt vain mietin, miksi ihmeessä raportoin sellaisesta? No life lvl yli 9000. Juuh.

Huomenna on jo sunnuntai ja ensi viikolla pitäisi olla materiaalia projektiin eikä mulla tietenkään ole siihen yhtikäs mitään! Wuppiduu ja rommia pullo.

Star Wars VII:stä julkaistiin kai virallinen traileri ja olen nähnyt vain sellaisia, mistä en tiedä, ovatko ne oikeita vai ei. Mutta silti on hieman hype. En tiedä mitä odottaa, jos totta puhutaan.

Väsytti, en mennyt nukkumaan, nyt oon jälleen kerran siinä hyperaktiivisessa tilassa, mihin päädyn joko väsyneenä, hyvässä seurassa, tai molemmissa. Pärisee, niin sanotusti.

Sininen Rockstar on ainoa oikeasti hyvänmakuinen energiajuoma. Tämä oli vain random huomautus, en juonut sitä tänään.

Äh joo moi.

Only fools make mistakes twice

"Und der Haifisch, der hat Tränen
und die laufen vom Gesicht;
doch der Haifisch lebt im Wasser -
so die Tränen sieht man nicht.

In der Tiefe ist es einsam
und so manche Zähre fliesst
und so kommt es, dass das Wasser
in den Meeren salzig ist.

And the shark, well, he is crying
Down his face the tears now fall
Yet the shark is living in water
So we don’t see tears at all.

It’s lonely in deep water
So many tears are running free
That explains, then, why the water
Is salty in the sea."

- Till Lindemann

Ja olen opiskellut oikein hyvin huomisen kokeisiin... jooh.
Tänään kauhea migreeni esti japaninopiskelut, mutta nyt olo on jo ihan hyvä.

Äh, ei mulla ole mitään sanottavaa.

Haavatkin rupeaa paranemaan nyt kun niiden antaa olla.

Weh mir, oh weh

Vois sitä tässä ajan kuluksi kirjoitella.
Pitäisi siis olla jo nukkumassa, mutta istun olohuoneessa, popittaen Rammsteinia niin kauan kunnes Till Lindemanneja rupeaa tippumaan korvista. Väsyttää vähän. Mutta ei tarpeeksi.

On ollut kummallisia oloja viime aikoina. "Raatelujäljet" olivat muuttaneet muotoaan "haavoiksi" (vaikkakin vain toisen mielestäni voisi lukea sellaiseksi....) ilmeisesti, en edelleenkään tiedä onko näiden sanojen takana huolta, välittämistä, vai pelkkää kylmää observointia. Olisi niin ihana tietää, silloin voisi tietää mitä kaikkea voisi puhua. Kyllähän siinä fysiikan labroja tehdessä oli tällainen dialogi (jolloin kyse ei ollut vielä "haavoista", tapahtui edellispäivänä):
"Ah, vaikea uskoa että tällaiset naarmutkin voi sattua... ei ehkä pitäis raapia näin paljon."
"...miks sä sit raavit? Kutittaaks sua?"
"...useimmiten joo. On kato monenlaista raapimista. Mutta useimmiten kutiaa, ainakin sääret."

Ja siitä sitten jatkui juttu allergisiin reaktoihin. En pystynyt kertomaan mitä nämä muut raapimiset ovat. Eikä kysytykään. Tiedä häntä, ehkä asiasta on vaikea puhua. Tai siis on, totta kai.
Ehkä.

Tai sitten ei vain kiinnosta. Joskus sitä toivoisi osaavansa lukea ajatuksia!

Enkä ole halunnut jälleenavata näitä naarmuja tänään kuin monta kertaa.

Ja näin sitä ollaan taas koukussa!
しまった！

Näen jatkuvasti unta Japaniin lähdöstä. Kummallista kyllä, tunnelma unissa on ollut ahdistava tai surullinen, viime yönä olin myöhässä lennolta ja heräsin hengästyneenä. Saan kyllä unta yleisesti aika hyvin, kiitos melatoniinin. Tänään vain oli niin kurja olo, etten viitsinyt valvottaa Jonia nyyhkyttämällä, vaan eristin itseni mieluusti olohuoneeseen.

Joo, nyt rupeaa jo haukotuttamaan. Ja olokin rupeaa olemaan parempi, mitä nyt selkää vähän vääntää tämä kyyryily tietokoneen äärellä. En ole pitkään aikaan kirjoittanut läppärillä kiitos uuden pöytäkoneeni, tuntuu hieman erikoiselta. Ensi viikolla on vaikka mitä tehtävää, mutten saanut tänäänkään tehtyä muuta kuin levutettua yhden levelin WoWissa.

Hyvä minä.

"Ohne dich kann ich nicht sein
Ohne dich
Mit dir bin ich auch allein
Ohne dich
Ohne dich zähl ich die Stunden ohne dich
Mit dir stehen die Sekunden
Lohnen nicht

Without you I cannot be
Without you
With you I am alone too
Without you
Without you I count the hours without you
With you the seconds stand still
They aren't worth it"

- Till Lindemann

Bluten leise in das Meer

Olin ehkä vissiin semisti sekaisin tossa muutama päivä yö sitten.
Eipä siitä ole paljon mitään sen ihmeellisempää sanottavaa, naarmuja kädessä...

"Taas noita raatelujälkiä..."

...voi niinpä, niinpä.

Ei monta, ei pahoja. Pari pientä osoittamaan että en ehkä sittenkään ole kunnossa. Mutta kun pitkään meni niin hirveän hyvin...

"Weiter, weiter ins Verderben
Wir müssen leben bis wir sterben
Der Mensch gehört nicht in die Luft


Onwards, onwards into destruction
We must live until we die
Humans don't belong in the sky"

- Till Lindemann

Puhuttiin koulukiusaamisesta, ja jostakin syystä meinasi tulla itku. En katsonut ketään silmiin, en tiedä huomasiko joku. Olisi ehkä pitänyt, olisin voinut saada sympatiaa... ehkä, ehkä en. Parempi etten tiedä, niin en voi pettyä.

Mutta sitten nytten taasen on mennyt ihan hyvin. Opiskelumotivaatio on vain hukassa, mikä on sinänsä harmi, sillä huomenna koittaa ensimmäinen koe.
Jos sitä nyt kohta rupeaisi valmistautumaan siihen.

Niin siis... nyt kuuluu taas ihan hyvää.

Liebe ist Krieg

Enkö mä juuri eilen kirjoittanut että miten kaikki on hyvin ja ihanaa?

Miksen

sitten

tunne

sitä

...?

Miksi vain chattailen iloisesti ja olen normaali ja iloinen ja kiva vaikka oikeasti haluaisin vain itkeä huutaa lyödä potkia itkeä lisää raapia raastaa viiltää tuhota puhua

...niinpä. Siinäpä se.

Mutta kun en vain pysty puhumaan. Ei vain... kykene. Haluan, mutten pysty.

Tyhmä. Ei ketään kiinnosta kuitenkaan. Älä jaksa yrittää. Tallot vaan pahan olon littanaksi.

Mutta mitä jos siinä käy samalla tavalla kuin Anakin Skywalkerilla? Paha käärme ehtii iskeä torahampaansa myrkkyineen ennen kuolemaansa. Sitten se paha olo kiertää elimistössä ikuisesti.

Joo niin varmaan. Se olisi vain oikein, eikö? Miksi?

En tiedä. Ehkä sitten sitä onkin paha ihminen.

Ei kai... ei... ei... MUTTA JOO. NIINPÄ. PAHA IHMINEN. 

En............... jaksa. Halua.

「さようなら」

"Die Liebe ist ein wildes Tier
In die Falle gehst du ihr
In die Augen starrt sie dir
Verzaubert wenn ihr Blick dich trifft"

Love is a wild animal
You fall into its trap
It stares into your eyes
Spellbound when its gaze hits you

- Till Lindemann

Pitäis ehkä kertoa jotakin.
Niinku mitä kuuluu ja niin päin pois.

Kai ihan hyvää.

Ainakin periaatteessa ja masennustestissä. Hei, olen kai parantunut. Tai sit tänään oli hyvä päivä, olen ehkä kohta melkein normaalien parissa. Vaikka toisaalta, mikä on normaalia? Luulisin, että tulen lopun ikäni olemaan masentuneisuuteen taipunut ahdistusmöykky, mutta kaipa sitä osaa sitten hallita ja kaipa sen kanssa pärjää sitten. Pärjäänhän nytkin.

Luulisin.

Ainakin yleisesti olen pärjännyt pientä mukilointia lukuun ottamatta. Ja sekin oli pieni, enemmän nilkkaa värittää vahingossa raavitut jäljet. Jotka eivät lähde sitten millään pois. Mitäs siinä, eikös arvet vain lisää elämäntarinaa tai jotakin...



Siirryin nukkumaan melatoniinin kanssa, ja tänäänkin olin nukkua pommiin. Varaherätys pelasti. Pitäisi yrittää mennä aikaisin nukkumaan, mutta ei oikein saa unta. Nyt rupeaa hieman väsyttämään, toivottavasti simahtaisin tässä heti kun kömmin sänkyyn,

Olen ystävystynyt kovin erään kanssa, mutta mitä enemmän itsestäni paljastan, sitä enemmän pelkään. En tiedä mitä pelkäisin enemmän kuin yksinjättöä, pettämistä, haavoittumista. Mitä enemmän kerron, sitä enemmän minuun sattuu lopulta. Mutta eihän tuosta voi uskoa pahaa, samanlainen reppana kuin minäkin. Ja meillä on kivaa, mukavaa ja rentoa. Puhutaan asioista, ei ehkä mitään maailman syvällisimmistä, mutta sellaisista, mitä ei ehkä ihan kaikille puhuta.

Ehkä... ehkä uskallan pikku hiljaa oikeasti luottaa. Ehkä tätä se parantuminen rupeaa olemaan.
Pitkästä aikaa on ollut sellainen olo, että haluaa elää.