Työhakemus numero yksi
kaksi
kolme
neljä
...
en muista mihin kaikkialle olen hakenut
...
...
Perjantaiaamu oli märkä, hikinen ja kuuma. Tornitalon seitsemäs kerros oli vieras, käsittämättömästi vielä enemmän neuvostoliittolainen kuin tuttu neljäs kerros. Depressiokoulun vetäjät puhuivat kuin vähä-älyiselle lapselle, oletin vähintään saavani kiiltokuvan kertoessani valmistumisestani. Haluavat minut sinne mukaan
mutta jos saat töitä niin se menee tietenkin kaiken edelle! Paino sanalla jos.
Kävellessäni kohti ruokakauppaa ahdistus laskeutui askel askeleelta. Vetäjät ovat selkeästi tottuneet kommunikoimaan todella sairaiden ja elämänhallintansa menettäneiden kanssa.
Harjoitellaan sosiaalisia taitoja ja ryhmässä olemista. Rastita tästä onko mieliala huono kohtalainen vai hyvä. Oletko käynyt kävelyllä? Hieno juttu! Päässäni pohdin, olenko ollenkaan ollut oikeassa paikassa. Sosiaaliset taitoni ovat erinomaiset, varsinkin siihen nähden että olen äärimmäisen introvertti joka väsyy lähes kaikesta sosiaalisesta kontaktista. Osaan ryhmätöitä. Olen aikuinen jolla
on ei ole ongelmia.
Vai
eikö ole onko?
Ja kaupassa ahdistaa, bussissa ahdistaa, kotona ahdistaa. Myönnettäköön, ahdistus ei ole enää niin terävää, koska
mikään ei ole enää niin terävää. Olen uskomattoman apaattinen, olen viimeinkin päässyt tähän tilaan, jossa tunteet ovat vain latistuneet, kiitos SNRI-lääkkeiden.
Seuraava viikko on turhaa, työhakemusta työhakemuksen perään
ei kukaan sinua palkkaa kuitenkaan!
Ajetaan kartingia, rata on kylmä, auto ei saa pitoa. En saa parannettua aikaani kuin .6 s. Koko kahden kuukauden ajan parannus melkein 7 s, siitä pitää olla ylpeä. Tai, olisin jos en olisi niin pettynyt etten saanut sitä alemmas.
Asiat joista olen ylpeä itsessäni:
Keksin vain asioita, joista
periaatteessa voisi olla ylpeä. Mutta ei, en ole tarpeeksi hyvä. Kaikki tai ei mitään.
Muut kirjoittavat paremmin, kuvailevasti, kauniisti. Itse lätkin sanoja paperille ja siitä tulee ruma kaaos, jota ei seuraa kukaan muu kuin minä itse. Muut piirtävät paremmin, omat tekeleeni ovat rumia ja täysin kelvottomia. Muut pelaavat paremmin, en tee oikeita päätöksiä, teen virheitä jatkuvasti, en ole tarpeeksi hyvä. Voisin jatkaa ikuisuuksiin.
et ansaitse mitään valmistujaisjuhlia
miksi ihmeessä joku edes pitää sinusta
varmaan joku hetkellinen mielenhäiriö
kaikki vain valehtelevat
olet viallinen ja kaikki tietävät sen
pettymys
ai sait kuulla eilen kehuja tosi pitkältä rekkakuskilta kuinka olet niin hyvännäköinen ja ihana
joo niin varmaan
Miksi pyörittelen näitä ääniä päässäni? Eivät ihmiset voi jatkuvasti valehdella. Eiväthän?
