Otan lääkettä reilusti, asetan herätyksen tunnin päähän ja suljen silmäni. Ei väsytä, mutta haluan vain nukahtaa. Äänet kantautuu olohuoneesta. Jonkin ajan kuluttua tunnen herääväni, olo on kohentunut. Ei voi sanoa hyväksi, mutta paremmaksi.
Botox on selvästi tehnyt kohtauksista lievempiä, muutamaa kertaa lukuun ottamatta en ole tuntenut kovin pahaa kipua. Mutta silti jatkuva väsymys, pään kosketusarkuus, pienet kivut ja kaikki liitännäisoireet tekevät migreenistä kamalimman sairauden mitä minulla on. Jatkuva kipu masentaa ja ahdistaa, tekee epätoivoiseksi.
Totesin kerran ystävälleni että jos saisin valita kumpi minusta poistettaisiin, masennus vai migeeni, valitsisin migreenin silmää räpäyttämättä. Masennuksen kanssa on loppujen lopuksi helpompi olla ja elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti