"I wanna wake up in your white, white sun
and I wanna wake up in your world with no pain.
But I'll just suffer in a hope to die someday
while you are numb all of the way.
When I hate it, you know I can feel,
but when you love, you know it's not real, no.
When I hate it, you know I can feel,
but when you love, you know it's not real, no.
And I am resigned to this wicked fucking world
on its way to hell.
The living are dead and I hope to join them, too.
I know what to do and I do it well.
When I hate it, you know I can feel,
but when you love, you know it's not real, no.
When I hate it, you know I can feel,
but when you love you know it's not real.
Oh, yeah, shoot myself to love you.
If I loved myself, I'd be shooting you.
Oh, yeah, shoot myself to love you.
If I loved myself, I'd be shooting you..."
Päivät ovat kovin sekavia. Psykiatri nosti venlafaksiinin kaksinkertaiseksi (150 mg) ja olo on outo. Ajatukset eivät pysy kasassa millään, teen yhtä asiaa, vaikka tarkoitus oli tehdä toista, keskittymiskyky tuntuu huonolta ja olo on kurja. Ahdistus on jatkuva seuralainen, masennus luonnollisesti siinä mukana.
Perjantaina iho tutustui terävämpään terään ja se jätti jäljet myös mieleen. Sitä haluaa lisää, koska mikään muu tässä maailmassa ei ---
en tiedä mitä sanoisin, jos totta puhutaan
Yritän järkeistää asioita, mutta eihän niissä ole järkeä. Ei missään ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti