Puhuttiin asiat läpi. Jatketaan ystävinä, ehkäpä jopa parempina kuin ennen. Totta kai sattuu, todella paljon, mutta toisaalta olen onnellinen. Sain kuitenkin pitää tärkeimmän.
Helppoa se ei ollut, kummallekaan. Puhuttiin ja itkettiin (kyllä, monikossa), mutta lopulta asiat selviytyivät ja syötiin mansikkajuustokakkujäätelöä. Eli loppu hyvin, kaikki aika hyvin. Olishan se huonomminkin voinut mennä.
Puhuttiin paljon, paljon muustakin. Erityisesti mä puhuin, koska sitä vaan riitti. Lapsuudesta, masennuksesta, yksinäisyydestä, viiltelystä, peloista, ahdistuksesta, oikeastaan kaikesta. Ja siitä tuli niin paljon parempi olo, ettei sanoin pysty kuvailemaan.
"Mä en oo enää oo sun poikaystävä, mutta mä en ole menossa minnekään."
(En kyllä tiedä oltiinko me koskaan virallisesti yhdessä, mutta en viitsinyt mennä korjaamaan, koska lause muuten tuntui niin hyvältä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti