Joo niinku hyvää viikonloppua ja silleen.
Heräsin jo kuuden aikaan töihin, jossa join teetä ja loppupäivän kiertelin ympäri koulun pihaa tietäväisen näköisenä. En ollut kauhean vakuuttava, valitettavasti... Loppupäivä menikin migreenissä makoillessa, ja kun se oli ohi, alkoi South Park ja mättö -putki. Ja nyt oon eristäytynyt tänne, koska eräs toinen päätti, että nyt on hyvä aika opiskella ensi viikon tenttiä varten.
Ja sitten muuta... Joka aamu on ahdistanut. Välillä ahdistaa illallakin. En ole viillellyt, mutta reidessä on uusia naarmuja. Mutta ei niitä lasketa. Eivät ne ole viiltoja, vaan naarmuja.
Huomenna on sitten vapaapäivä, jonka jälkeen taas töihin. Nyt täytyy sitten nukkua kahden yön edestä.
Olen ollut kovin yksinäinen, mutten uskalla ottaa kehenkään yhteyttä, koska olen edelleen täysin varma, ettei kukaan minua halua nähdä. En tiedä mistä tämä ajatus on päähän pälkähtänyt, mutta poiskaan sitä en saa.
JUST mietin tossa puoltuntia sitten suo, et mitähän sulle kuuluu ja sit näin tän postauksen ku avasin koneen. Mä haluan nähdä. Hassua täs on välillä se kun tuntuu et ite miettii tota samaa ja kaikki kaverit miettii tota samaa ja sit ei koskaan nää ketään ku kukaan ei uskalla ehdottaa mitään, vaik totuus oiski et molemmat on yksin ja haluais nähdä. Hölmöä.
VastaaPoistaEn tykkää naarmuista enkä ne aiheuttaneesta olosta. :(
Joo, on se kyllä vähän outoa et miten kaikilla on sama olo ja sit kukaan ei nää ketään... Mutta meidän täytyy nähdä ^^ Ja ehkä tästä täytyy ottaa opiksi se, että täytyy vaan uskaltaa...
PoistaJa niin, ahdistus ei oo kiva juttu... Mutta onneksi ei oo menny sitä pahemmaksi olo enää.