Tiedättekö sen tunteen, kun tuntuu, että omaan ahdistukseensa voisi kuolla?
Täytyy jälleen kerran muuttaa evakkoon, sillä kahden viikon viemärinkäyttökielto ei houkuta asumaan. Luonnollisesti tästä asiasta kehkeytyi itselleni hirvittävä eroahdistus, kärsin siitä riippumatta siitä, kenestä joudun eroamaan (näennäisen) pitkäksi aikaa. Siitäkään huolimatta en ole jaksanut ottaa yhteyttä yhteenkään ihmiseen, joita olisin ajatellut tässä viikkojen aikana. En vain kykene, vaikka haluaisin. Kurjaa.
Kädessä on joko jännetupen tulehdus taikka muu rasitusvamma, ei pitäisi edes kirjoittaa tätä, mutta haluan nyt välillä kirjoittaa tännekin. Kärsinpä sitten kivusta. No, en onneksi paljon. Mutta vähän. Sopivasti.
En ole vielä pakannut, en ole ahdistuksissani siihen kyennyt. Pakko se olisi nyt kuitenkin, aamulla saattaa muuten tulla vähän kiirus, kun pitäis töihinkin ehtiä (ja sieltä sit vanhempien luokse).
Joo ei taaskaan muuta. Elämä ei ole jännää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti