Masennus iski jälleen kerran. Ehkä lähempänä angstia kuitenkin nyt. Vähemmästäkin saisi lentää tietokone ikkunasta. Ohjelmointi ei suju, ei jaksa pelata. Ajattelin valloittaa sohvan ja mättää kaikkea hyvää mutta ah-niin-epäterveellistä vain jotta saisi paremman olon. Hyvä meininki, eikös joo?
Perjantai oli mukava, lauantaina löysin tupollisen kissankarvaa kengästäni ja surin, etten edelleenkään omista lemmikkiä. Tänään olin vanhempien luona syömässä papupihvejä ja kakkua. Mitäs siinä, ei tarvitse itse kokata, eikä maksaa ruuasta.
Olen kaikin tavoin täysin normaali ihminen. Kukaan ei voisi aavistaakaan, että juuri äsken mielihalu repiä nahka auki käsistä oli suurempi kuin aikoihin. Kuvittelen haistavani tupakansavun, vaikka kaikki räppänät on suljettu - tarpeeksi kylmä ilman ylimääräistä syystuulta, kiitos vaan.
Tunnen itseni jälleen möllin ja fletkumadon risteytykseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti