Päivä meni Azerothissa Heikin kanssa pyörien. Ja koko sen kuusituntisen kakistelin itsekseni, pystyisinkö paljastamaan kuinka paljon mua joskus ahdistaa. "Mitä mieltä olet tyypeistä koulussa?". "Ootko huomannut miten se tyyppi kohtelee mua erillä tavalla?". Mutta ei, en pystynyt. En vielä uskalla, ollaan sen verran uusia tuttavuuksia, en halua riskeerata potentiaalista ystävyyttä huolilla vielä tässä vaiheessa.
Mutta kuinka olisin halunnutkaan!
Jonille luonnollisesti kerron oikeastaan kaiken, mutta haluaisin myös puhua jonkun, jota näkee päivittäin, joka tietää tämän yhden tyypin, jonkun joka näkee tilanteen mahdollisesti omalla tavallaan.
Haluaisin myös, että joku tietäisi, etten ole täysin normaali.
Ilmeisesti joku tuleva ilta järjestetään koulun ykkösille saunailta. Ajattelin osallistua, jos sinne tulee kivoja tyyppejä. Aion osallistua, ja otan raitaisen reiteni mukaan. Sittenpähän näkevät. Mutta miten arpiin suhtaudutaan? Huomataanko niitä, kyselläänkö niistä? Olisiko joku kenties huolissaan?
Kännykkä poltteli kädessäni kun sanoimme heipat Azerothissa, halu paljastaa salaisuus oli suurempi kuin aikoihin. Selasin WhatsAppia, numero löytyi, en pystynyt. En uskaltanut. Haluaisin uskoa, että saisin ystävän koulusta, mutten osaa luottaa siihen vielä täysin. Mitä jos olenkin vain täysin väärässä?
Katsoin X-Factoria unohtaakseni ahdistukseni, muttei se auttanut. Salaisuus poltteli keuhkoissa, pyrkien pakoon vaikka väkisin. Ranteet huusivat painetta, olisin halunnut helpottaa oloa päästämällä paineet avaamalla ihon, mutta enhän voi tehdä niin. Sehän olisi tyhmää.
Epätoivoisesti kirjauduin myöhemmin uudestaan WoWiin, mutta ystävälistalla oli vain yksi henkilö paikalla, sellainen, jonka kanssa en niin paljon ole puhunut. Eipä se auttanut, joten pikaisen huutokauppakäynnin jälkeen poistuin paremmasta maailmasta oikeaan, kurjaan kylmyyteen.
Kehossa tuntuu ahdistuksen fyysiset oireet; mahasta vääntää, on huono olla, levottomuus - kaikin puolin paha olla. Venlafaxin on hyvä, mutta sekään ei ole aukoton.. valitettavasti sellaista lääkettä ei ole vielä keksitty, joka veisi kaiken pahan pois.
"All that great heart lying still
In silent suffering
Smiling like a clown until the show has come to an end
What is left for encore
Is the same old Dead Boy's song
Sung in silence"
- Tuomas Holopainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti