Lauantaina meni muisti, joku kantoi kotiin. Ulkona oli kylmä, mutten suostunut laittamaan takkia päälle. Pidin kädestä kiinni koko matkan, että pyörivässä maailmassa olisi edes yksi tukipilari pystyssä.
Sunnuntaina sataa lunta. Odotan autoa ulkona, takkiin ja hiuksiin ja pipoon tarttuu lumihiutaleita, pikku hiljaa muutun valkoiseksi. Kaupoista saa onneksi lämmintä kaakaota pullossa.
Kävin sen, jonka nimeä en muista, samassa ravintolassa viime viikolla. Onkohan ensi viikolla joku toinen maksamassa sunnuntain illallisen?
Aamulla olo on epätodellinen, syön aamupalaksi kombinin margariinitäytteisiä sämpylöitä, maistuvat samalta kuin Natorissa. Olo on ontto ja tulen vasta yhdentoista jälkeen kouluun.
Kaikki uskossa olevat, jotka olen tavannut, ovat hyvin onnellisia. Ei tarvitse murehtia mistään, koska aina kaikki on korkeamman voiman ansiota. Itse joudun murehtimaan kaikesta, ja murehdin enemmän kuin koskaan ennen. Elämänhallintaa ei ole enää oikeastaan ollenkaan, kaikki tuntuu vain kaatuvan päälle.
Pitää olla vahva, älä itke, en halua että itket. Miksi itket? Pitää olla vahva, näytä kaikille että pystyt mihin vain. Ole kiltti, älä itke.
Näen tuulilasin huurun läpi ensilumesta rakennetun lumiukon. Se oli pystyssä vielä aamullakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti