On keinot.
On suunnitelma.
On halu - ainakin jollakin tasolla.
Pitäisi vaan olla se viimeinen asia, joka lopulta työntäisi rajan yli.
...kävin sillä rajalla jo tänään. Palasin kotiin itkuisena, rikkinäisenä ja ahdistuneena. Suunnittelin miten voisin rikkoa itseäni mahdollisimman paljon, mutta voimat eivät riittäneet siihenkään. Suunnittelin, mietin ja laskelmoin, ja tulin lopputulokseen, että hallussa olevista lääkkeistä löytyisi varmasti tappava annos. Tiedän lääkkeiden olevan hirveän epävarma keino, mutta silti mahdollinen. Ja ken tietää, ehkä siinä kävisi niin kuin eräässä tunnetussa teoksessa, jossa varsinainen yritys epäonnistuu, mutta tuhoaa kehoa siten, että kuolee kuitenkin.
Olen ruvennut hilaamaan deadlinea lähemmäs nykypäivää.
Odotan sitä aamua, jolloin en enää jaksakaan pärjätä yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti