Joku ilta.
Joku ilta sen on pakko tapahtua. Tämä ei voi jatkua näin. Ei voi. Ei vaan voi.
En jaksa sitä.
Verbaalinen ulosantini on niin säälittävän kapea-alaista. Samat sanat toistuvat uudestaan ja uudestaan, tuomatta mitään uutta. Se kuvaa hyvin tätä elämää. Samaa toistuvaa kehää uudestaan ja uudestaan ympäri.
Joka aamu herään ahdistukseen, miksi heräsin?, joka ilta itken itseni uneen, miksen tehnyt sitä tänään?. Keskustelen itseni kanssa, koska muita keskustelukumppaneita ei ole. Vähemmästäkin sekoaisi.
Olet kaikille niin turha, niin turha. Hauska bonuskappale, muttei mitenkään välttämätön. Kelpaat, jos parempaa ei ole saatavilla. Vanha kunnon b-suunnitelma. On olemassa parempaa seuraa, parempia ystäviä, parempia kaikkea. Olet liian syvällä omassa pahassa olossasi, kukaan ei jaksa sitä. Siksi et kelpaa kenellekään: olet aivan liian itsekeskeinen. Eli ihan oikein, että olet yksin. Deal with it.
Sormeen sattuu, siihen tehty naarmu osoittaa lieviä tulehtumisen merkkejä. Terve ihminen haluaisi puhdistaa sen, itsellä tekee mieli vain avata sitä uudestaan ja kaivautua luuhun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti