Kuten varmasti todettua ennenkin, jaksaminen on jotenkin todella hassu. Päivisin käyn suorastaan ylikierroksilla, kaikki on hauskaa ja mukavaa, puhua pälätän herkeämättä, olen sosiaalinen ja iloinen. Mutta sitten toisaalta en jaksa koulun ulkopuolisia suhteita lähes ollenkaan. Kapseloidun pieneen kuplaan, jossa sosiaalinen elämä tapahtuu vain "pakosta", vaikka hyvältä se tuntuu. Japanilaisia tulee nähtyä viikottain, mutta aina välillä se tuntuu hieman raskaalta. Mutta minkäs teet. Ja eihän se ikävää ole, hauskaahan. Mutta samalla niin hirveän raskasta.
(Joo kuva ei liity mihinkään muuta kuin piristykseksi.)
Eli siis TL;DR: olen niin kovin... erikoisella tuulella. En sano maanisella, koska, no, en ole maaninen. Mutta välillä suorastaan hämmentävän hilpeä. Tänään kuitenkin tajusin pysähtyä hetkeksi ajattelemaan, "mitä ihmettä?", mutta eipä se paljoa mihinkään vaikuttanut. Jatkoin vain. Mutta ainakin tietoisesti.
Kello on jo paljon. Pitäisi olla nukkumassa. Mutta kun ei, ei ja ei.
Terapiaa on ollut vain kerran viikossa, mutta se ei haittaa. Toivon, että kv-hausta tulisi jotakin informaatiota. Muuten pärisen vielä pahemmin.
Hirveesti on sanottavaa, mutten osaa kirjoittaa sitä auki. Enkä oikeastaan puhuakaan. Ajatuksen tasolla kaikki on selvää, mutta sinne se sitten jääkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti