Pelaan niin myöhään, että mennessäni nukkumaan olen niin väsynyt, että ajatus tervästä on liian raskas, ja tällöin iho säilyy ehjänä. Lomat ovat aina kamalia, tunnen oloni niin kovin yksinäiseksi. Lähettelin aasialaisille vaihtareille tekstaria, mutten saanut kummaltakaan vastausta. Totta kai tästä vainoharhaisempi(?), itsevihaava puoleni sai energiaa enemmän kuin maagikko kakusta, teki mieli silpoa pää kauloineen päivineen. Totta kai voisin ehkä kysyä joltakulta josko joku haluaisi viettää aikaa kanssani, mutta kun ei tietenkään kukaan halua, koska kaikilla on parempaa tekemistä kuin hengata tämmöisen itsestään kovin epävarman ihmisen kanssa, joka kaiken lisäksi kirjoittaa tahallaan kilometrilauseita, joista ei saa mitään selvää...
On kovin ontto olo. Samanaikaisesti kuitenkin ärsyttää, masentaa, ahdistaa, kiukuttaa, väsyttää. Kuuntelen Type O Negativea (parasta masennusmusaa ikinä!) ja olen yksin. Lauantaina käytiin Jonin kanssa kotona, ja voih! - koti-ikävä iski samantien. Haluan takaisin kotiin, mutta kolme viikkoa pitäisi vielä kestää. Mutta kun.
Ei mulla ole mitään järkevää kerrottavaa. En osaa muotoilla ajatuksiani runolliseen muotoon, olen vain ja plöjäytän kaiken rumasti mustalla valkoiselle. Enkä edes liitä mukaan kuvia, sillä en jaksa etsiä sopivia.
Jotain hyvää sentään on tapahtumassa: Kaze Tachinu TULEE Suomeen leffateattereihin!!! Huhtikuuhun pitäisi sitäkin jaksaa odottaa. No, maaliskuussa Jesus Christ Superstar ja mahdollisesti TFO:n pelimusakonsertti. Mitä? Jaksanko oikeasti olla niin kuin normaalit ihmiset, ja käydä jossakin(!).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti