Käsivarsi taas auki. Pelkkä ojentaminen sattuu.
Lyhistyn keittiön lattialle ja itken, en sitä kaunista elokuvaitkua vaan huutoitkua kun kaikki tuntuu murtuvan ympäriltä.
Katson tuttua hittisarjaa ja samaistun teemoihin aivan liikaa. Olen niin yksin.
Äiti soittaa kysyäkseen kuulumisia. En jaksa vastata moninaisesti.
Ja huomenna on työhaastattelu puhelimitse Tokioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti