Of all the faces I've acquired
We must secure the shadow
Ere the substance fades"
Jopa... monta kuukautta. Lokakuussa ilmeisesti viimeksi?
Miksi palailen nyt sitten tänne? Noh, olen emotionaalisessa umpisolmussa. Pahassa pahassa solmussa.
Natsuki kävi jouluna Suomessa ja kaikki oli paremmin kuin hyvin. Mutta nyt... olen ruvennut vetäytymään. En vain tunne samanlaista - mitään. Ja samalla Se yksi on lähentynyt elämässä. Liikaakin, ehkä. En tiedä.
Jostakin Se vain putkahti, aluksi koodariksi peliprojektiin. Sitten jatkettiin seuraavaan projektiin. Mentiin yhdessä IGDA-iltoihin. Finnish Game Jamiin. Ruvettiin puhumaan. Kummallakin omat ongelmansa, menneisyydessä ja nykyisyydessä. Ja jotkin vain naksahti. Liiankin hyvin.
Se kehuu kauniiksi ja mukavaksi, enemmän kuin kukaan muu. Puhutaan kaikesta. Oikeista ajatuksista. Tulee hyvä mieli, mutta samalla kumpainenkin tietää, että jossakin vaiheessa jokin romahtaa: kummallakin on myös joku toinen. Mitään ei ole tehty tämän vuoksi, mutta vaarallisilla vesillä liikutaan. Heikoilla jäillä.
Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, vaikken ole tehnyt mitään. Riittää, että olen. Tuntuu, etten vedä vain itseäni ja omaa suhdettani hautaan mutta pari muuta siinä mukana, mikäli jotakin tapahtuu - tai jos mitään ei tapahdu. Mitä tahansa teenkin, se on väärin.
Vedin tuskastuksissani naarmun käteen. Näytin sitä tänään.
"Kuinka vanha tää on?"
"Eiliseltä..."
"...mikset, mikset sanonut mitään?"
Koska se on noloa, emoa, hävettävää.
"Noh, seuraava tapahtuu taas todennäköisesti vuoden päästä."
"Ei, huolehditaan siitä et seuraava tapahtuu vasta 70 vuoden päästä."
Eikä sen katseen alla voi muuta kuin hymyillä.
"You drained my heart
And made a spade
But there's still traces of me
in your veins"
- Brian Warner
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti