Kättä särkee. Nyt on molemmissa käsivarsissa naarmut. Tämä uusi on vain niin pieni, että siitä tuskin jää suurta arpea, mikäli sen jättää rauhaan. Mikäli.
Hukun ajatuksiini. Kipu on se, joka pitää fokuksen jossakin muussa, kuin henkisessä pyörremyrskyssä. Se polte, joka tuntuu käsivarressa, haavassa, jota ei ole puhdistettu. Veri kuivuu haavaan. Yritän edelleen pitää fokuksen naarmussa (haavassa?), jotten ajattelisi mitään muuta. En halua ajatella mitään muuta.
Haluan, että edes kerran elämässäni, mulla olisi joku, joka pitäisi kädestä kiinni ja estäisi putoamasta synkkyyteen, jonka reunalla keikun. Ja valitettavasti tiedän, että se, joka minut voi sieltä pelastaa, on myös se, joka minut sinne voi työntää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti