Fuck you because I loved you

Vihaan itseäni.

Vihaan ajatuksiani.

Vihaan tunteitani.

Vihaan elämääni.

Vihaan kaikkia ja kaikkea, jotka koittavat väittää elämässä olevan jotain hyvää. Se on vain hetkellinen valhe.

Vihaan vihaan vihaan vihaan.

So much more skin to break

Kulissi kaatuu...

3... 2... 1...

Itku tulee heti töistä päästyä. Itku tulee heti kun ei keskity pitämään itseään kasassa.

Itku tulee vaikka mitä tekisi.

En jaksa. Mielessä välähtää eri tavat kuolla ja pelkään pelkään pelkään pelkään ettei mulla ole syytä olla toteuttamatta jotakin niistä.

Turha turha turha turha turha turha elämä.

Kukaan ei tarvitse sinua. Kaikilla on joku muu. Olet vain mukavaa ekstraa. 

Ja olen jo päättänyt seuraavien viiltojen paikan. Kipu on ainoa asia johon voi luottaa tässä elämässä.

A pill to make you anybody else

Kättä särkee. Nyt on molemmissa käsivarsissa naarmut. Tämä uusi on vain niin pieni, että siitä tuskin jää suurta arpea, mikäli sen jättää rauhaan. Mikäli.

Hukun ajatuksiini. Kipu on se, joka pitää fokuksen jossakin muussa, kuin henkisessä pyörremyrskyssä. Se polte, joka tuntuu käsivarressa, haavassa, jota ei ole puhdistettu. Veri kuivuu haavaan. Yritän edelleen pitää fokuksen naarmussa (haavassa?), jotten ajattelisi mitään muuta. En halua ajatella mitään muuta.

Haluan, että edes kerran elämässäni, mulla olisi joku, joka pitäisi kädestä kiinni ja estäisi putoamasta synkkyyteen, jonka reunalla keikun. Ja valitettavasti tiedän, että se, joka minut voi sieltä pelastaa, on myös se, joka minut sinne voi työntää.

Waste of life

"Sinä olet vain lelu! Tyhmä, typerä, merkityksetön lelu!"

Täysin arvoton. Käytettävä ja tarvittaessa poisheitettävä.

Haluaisin satuttaa itseäni fyysisesti, jotta henkinen kipu unohtuisi. Haluaisin niin kovin repiä ihon rikki, jättää pysyvät arvet, jotta muistaisin ikuisesti olla luottamatta kehenkään. Haluaisin niin syvät haavat, että menettäisin tajuntani ja kuolisin tietämättä sitä itse. Mutta se sattuu liikaa. Pelkään sitä. Jos uskaltaisin, en enää olisi täällä. Tuntuu, ettei elämällä yksinkertaisesti ole mitään hyvää tarjottavana.

Pelottaa. Pelottaa niin paljon. Pitäisi uskaltaa luottaa taas mutten vain pysty.

When it is broken, it will stay that way.

Anesthesia

"Like a flash of light in an endless night
Life is trapped between two black entities
'Cause when you trust someone, illusion has begun
No way to prepare, impending despair

Did one say so cruel: "Tis better to love than lose"
Ignorance is bliss - wish not knew your kiss
So many times been burned, this lesson goes unlearned
Remember desire only fuels the fire - liar

Betwixed birth and death, every breath regret
I pity the living, envy for the dead
Emotionally stunned, in defense, I'm numb
I'd rather not care than to be aware - be scared

I don't need love

Are a thousand tears worth a single smile?
When you give an inch, will they take a mile?
Longing for the past but dreading the future
If not being used, well then you're a user and a loser

World renowned failure at both death and life
Given nothingness, purgatory blight
To run and hide, a cowardly procedure
Options exhausted, except for anesthesia - anesthesia

I don't feel anything."

- Peter Steele

Jokin päivä vielä opin. Jokin päivä.

The Fight Song

Niiiiiiiiiiiih.

Jälleen lykkään lykkäämistäni kouluhommia, koska pakeneminen on paras puolustus. Jos vain voisin, juoksisin kaikesta pois. Kauas. Kauas pois.

Koulu hyväksyi hakemukseni Tohokun yliopistoon. Ensimmäinen asia, kun sain tietää, oli itku. En ole edes varma, oliko se iloa vai surua. Olen edelleen hieman sekaisin.

Friendzonen rajoja koetellaan koko ajan. Lämpenee lämpenee pitäisi kylmetä, ei kylmene! lämpenee. Olen edelleen kovin sekaisin, haluaisin pysäyttää kaiken.
...mutta kun, mitä jos kyseessä on kohtalo? Pitäisikö uskoa kohtaloon? Mitä jos olenkin väärässä?
Olen paljastanut itsestäni asioita, joita en ole kenellekään jakanut. Ja... se tuntuu hyvältä.

The Love Song

"I'm a diamond that is tired 
Of all the faces I've acquired 
We must secure the shadow 
Ere the substance fades"

Olen jättänyt kirjoittamatta aikamoisen palasen elämästäni.
Jopa... monta kuukautta. Lokakuussa ilmeisesti viimeksi?

Miksi palailen nyt sitten tänne? Noh, olen emotionaalisessa umpisolmussa. Pahassa pahassa solmussa.

Natsuki kävi jouluna Suomessa ja kaikki oli paremmin kuin hyvin. Mutta nyt... olen ruvennut vetäytymään. En vain tunne samanlaista - mitään. Ja samalla Se yksi on lähentynyt elämässä. Liikaakin, ehkä. En tiedä.

Jostakin Se vain putkahti, aluksi koodariksi peliprojektiin. Sitten jatkettiin seuraavaan projektiin. Mentiin yhdessä IGDA-iltoihin. Finnish Game Jamiin. Ruvettiin puhumaan. Kummallakin omat ongelmansa, menneisyydessä ja nykyisyydessä. Ja jotkin vain naksahti. Liiankin hyvin.
Se kehuu kauniiksi ja mukavaksi, enemmän kuin kukaan muu. Puhutaan kaikesta. Oikeista ajatuksista. Tulee hyvä mieli, mutta samalla kumpainenkin tietää, että jossakin vaiheessa jokin romahtaa: kummallakin on myös joku toinen. Mitään ei ole tehty tämän vuoksi, mutta vaarallisilla vesillä liikutaan. Heikoilla jäillä.

Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, vaikken ole tehnyt mitään. Riittää, että olen. Tuntuu, etten vedä vain itseäni ja omaa suhdettani hautaan mutta pari muuta siinä mukana, mikäli jotakin tapahtuu - tai jos mitään ei tapahdu. Mitä tahansa teenkin, se on väärin.

Vedin tuskastuksissani naarmun käteen. Näytin sitä tänään.
"Kuinka vanha tää on?"
"Eiliseltä..."
"...mikset, mikset sanonut mitään?"
Koska se on noloa, emoa, hävettävää.
"Noh, seuraava tapahtuu taas todennäköisesti vuoden päästä."
"Ei, huolehditaan siitä et seuraava tapahtuu vasta 70 vuoden päästä."

Eikä sen katseen alla voi muuta kuin hymyillä.

"You drained my heart 
And made a spade 
But there's still traces of me 
in your veins"

 - Brian Warner 

バカ

"Hatred obsessing me
Hatred possessing me
Anger burning me
Anger turning me
Into someone I don't know
Rage that's shaking me
Rage that's making me
Into someone I don't know"

Ei mulla ole oikeutta olla vihainen tai mustasukkainen. Ja silti olen. Vaikka mitään syytä tai oikeutta tai mitään ei ole.

Tunnen itseni vain hirveäksi ihmiseksi. Ei ole normaalia tällainen.

Pitkästä aikaa tekisi mieli itkeä. Ja voi että! - jos pystyisin vain avautumaan koska olen jutellut tässä pari päivää yhden tyypin kanssa jolle voin kertoa kaiken ja tätä - en - vaan - pysty - avaamaan. En kehtaa sanoa sitä ääneen edes täällä.

Mä luulin että olin päässyt yli. Mutta ei. En.
Kuka ylipäätään tulee mustasukkaiseksi huhupuheiden perusteella? Varsinkin jos kyseessä on vain ystävä. Y-S-T-Ä-V.Ä. Sitä paitsi, pitäis olla onnellinen toisen puolesta, eikö? Ei vaan pysty. Edelleenkään. 
Sattuu liikaa.

Why wasn't I good enough?

Hävettää. Pakko vetää maski kasvoille ja jatkaa roolia ja olla kuinka kaikki olisi hauskaa ja hyvin vaikka tekisi mieleni kirkua ja huutaa ja itkeä ja potkia ja raivota ja ja ja...

"I can't lose you.
I can't lose you.
No I can't lose you.
I can't lose you."

- Peter Steele

I said, stay out of my dreams

"Love eternal.

Lust infernal.

Bleeding, burning.

Needing, yearning.

Moi cherie

You remain

A mystery to me."

- Peter Steele

On se niin kumma että vaikka kuinka ajattelisi, että nyt on hyvä olo, niin ei, kun ei vaan ole. Ahdistaa niin paljon ettei pysty keskittymään mihinkään näistä miljoonista hommista. Apua.

Ja meninkin lupaamaan eilen että itseni naarmuttelu saa nyt luvan loppua (kahden viikon saldo: ehkä 15 uutta jälkeä?), koska nyt on semmonen olo että sen vois hyvin rikkoa. Mutta kun, Enhän mä voi. Ranteiden naarmut ovat ehkä vähän tulehtuneet, ovat sen verran kipeät.

Kuukauden päästä psykiatriaika, en tiedä miten kehtaan mennä sinne selittämään puolen vuoden tapahtumia. 

"Joo kato olin mä tosi pitkään onnellinen kunnes tapahtui kaikkea ikävää ja koska mä en osaa reagoida mihinkään normaalisti niin nyt mulla on koristellut reidet ja kädet ja enkä tiedä mistään enää mitään ja joo kyllä mä siellä Japanissa pärjään kun oon näin hyvin pärjännyt täälläkin vaikkei ole terapiaa ja vaikuttaa siltä että sekoan kohta totaalisesti."

Niin ontto olo. 

Pelkään, että kohta naksahtaa. Ja pahasti.

So glad for the madness

"From grief that creeps to wreathe the sun
In drapes inwove with deathshead wing
I thank God for the suffering"

Tänään halusin kuolla.

Oikein paljon paljon kuolla. Viime päivinä olen ajatellut yliannostamista, viiltämistä, läheistä moottoritien (ja junaradan) kulkevaa ylikulkusiltaa.

Mutta sitten kuitenkin. En ole uskaltanut kehdannut viitisnyt  edes naarmutellut reisiä, raapinut vain. Ilmeisesti olen raapinut sääreni arville, koska jäljet eivät ole lähteneet sitten millään.

Olen tuntenut itseni yksinäiseksi, tunnen ehkä jollakin tavalla edelleen itseni yksinäiseksi. Oudoksi, myös. Miksi mä ajattelisin itsemurhakeinoja jos en ole edes kunnolla masentunut? Millainen olo mulla oikeasti on? Tunnen oloni kovin sekavaksi.

"Love would have conquered all
Love would have conquered...

Hate"

- Dani Filth

Am I retarded or am I just overjoyed?

Ja nyt ei kyllä iloituta yhtään. Vainoharhailen senkin edestä, kaikki kaverit olivat lähteneet WoWista 12-10 minuuttia ennen kuin itse saavuin paikalle. Olenko kamala ihminen, eikö kukaan halua pelata kanssani? Onko "ystävyys" illuusiota, oman mieleni käsite? Epävarmuus on kamalaa, se syö sisältä päin. Haluaisin varmistuksen, mutta mitä kysyisi? Sitä paitsi, mitä jos kyseessä oli sattuma, jengi menee aikaisin nukkumaan... tai niin ja näin ja noin. Ajatukset risteilevät ja pyörivät ympyrää, järkeä ei löydy mistään. Tällaisina hetkinä tunnen olevani täysi sekopää. Ei taida olla tervettä vainoharhailla kaikesta, ainakaan näissä mittasuhteissa. Ylitulkitsen eleitä ja sanoja, pelkään, että sanon itse jotakin, joka saatetaan tulkita jollakin tavalla. Rasittavaa.

Muutenkin päivä on mennyt stressaillessa ja ahdistuksessa, saisi nyt edes illalla hengittää vapaasti. Eipä olisi pitänyt ryhtyä pelaamaan, olisin ollut iloinen ilman tietoa luuloa, että kaikki vihaisivat mua.

Haluaisin ottaa kourallisen melatoniinia, jotta uni olisi syvää ja pitkää, mutta tyydyn kahteen. En tiedä tarkalleen mitä tapahtuisi melatoniiniyliannostuksesta, jos sellainen on edes mahdollista ottaa. Pitkä uni?

Päässä soivat sanat Green Dayltä:

"Nobody likes you!
Everyone left you!
They're all out without you
Having fun!"