Herään kahden aikaan keskellä painajaista. Heräämisen syy on epäselvä, saattoi olla painajainen, saattoi olla puhelimen kilahdus. Kuitenkin, miettiessäni tilannetta, kallistun ensimmäiseen vaihtoehtoon, olin niin syvällä pelossa ja ahdistuksessa ettei henkeä saanut. En ole toivonut jotakuta nukkumaan viereen niin paljon kuin viime aikoina, nukahtaminen on vaikeaa melatoniininkin kanssa ja herään painajaisiin.
Pyörin sängyssä saamatta unta. Ahdistuksen määrä on suoraan verrannollinen hereillä vietettyyn aikaan.
Haluaisin nukahtaa, en pysty. Mietin, auttaisiko vanhasta kunnon naarmuista ja niiden tuottamista endorfiineistä tuleva tunne nukahtamiseen. Tiedän, etten jaksa tulevaa päivää parin tunnin yöunilla.
Kello lähestyy puolta neljää. Rentoutuminen rupeaa olemaan vaikeaa. Pelkään painajaisiani. Pelkään olla yksin, mutta mitään muuta en löydä tämänkään yön pimeydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti