Are you sure you really wanna do this?

Friends in Japanin kautta tulvii viestejä, eikä jaksaisi enää kiinnostaa, vaikka saa kuulla kuinka ihana, nätti ja suloinen olen. Muutaman kanssa on tullut juteltua enemmän, vaikuttavat jopa ihan ihmisiltä. Roopen kanssa ollaan puhuttu joka päivä sen jälkeen kun kävi Jukan kanssa Sendaissa ja kertoi mulle asian, jota ei ole kertonut monelle. Sama tapahtui toisin päin, kerroin sille  asioita, joista puhun lähinnä täällä, Heikille, tai... no, en voi sanoa enää että Jonille mutta joista joskus puhuin Jonille. Joni muuttaa viimeinkin pois, Marista tulee mulle kämppis. Puhuttiin kissojen hankkimisesta.

Ahdistaa jo nyt että täytyy palata Suomeen viiden viikon kuluttua. Viisi viikkoa. Mihin aika meni?

Rakastan tätä paikkaa. Tänään oli taas maanjäristys, työskentely ihmisten kanssa on joskus hankalaa, on kuuma ja sataa vettä, mutta silti tunnen oloni niin kotoisaksi. Riisi on hyvää, osaan käyttää puikkoja paremmin kuin haarukkaa (oikeasti, pari päivää sitten oli lounaaksi spagettia, jota syötiin haarukalla. Oli vaikeuksia.), kumarran automaattisesti jos on sellaiseen on hiukankin aihetta.

Pöytä täytyy energiajuomatölkeistä. voisi viedä ne jossakin vaiheessa pois. Projekti etenee luultavasti aikataulussa, kanjien opiskelu on hidastunut, mutta käytän silti japania, osaan puhua sitä nyt... Ainakin jonkin verran. Pystyn kommunikoimaan, ja tälleen. Ymmärrän sitä hyvin. Ehkä yksi kesätyöpaikkavaihtoehto, mikäli en löydä oman alan töitä, voisi olla Muumimaailma, kai ne japanintaitoisia sinne haluaa.

Seuraavaksi menen lounaalle, vaikken currystä välitä,

//

Sain jopa ekstrajälkkärin koska tädit toivat kalan mulle myöhässä (porsaanleikettä curryn kanssa normaalisti). Oli hyvä lounas loppujen lopuksi.

Tulee aika melankolisen kuuloista tekstiä, vaikka periaatteessa oon ihan onnellinen.

 

Kuva kissakahvilasta, jossa kävin viime sunnuntaina. Kisuilla oli ruoka-aika.

Samainen paikka. Kissoja ei kiinnosta vieraat.