Olo on ollut mitä parahin. AMKA-tunnilla keskusteltiin opiskelutaidoista, ja teimme (minä vastasin koristelusta) uskomattoman upean muistilappuhävittäjän. En kyllä tiedä mihin se päätyi.
Japanin opiskelu valitettavasti takkuaa todella paljon, jotenkin en pidä siitä opettajasta niin paljon, opiskelu ei tunnu niin mukavalta. Pyörästä irtosi illalla ketjut, sain ne paikoilleen. Kotipihaan kurvatessani vaihdekeppi hajosi. Täytyy viedä pyörä korjattavaksi naapurin pimeään korjaamoon.
Viimeinkin olen kuin normaali ihminen. Tällä hetkellä en edes kaipaa lohduttavaa pimeyttä, vaan istun valot päällä ja tunnen itseni (ainakin kohtalaisen) iloiseksi. Olen yksin kotona, enkä ole ahdistunut, mikä eroaa hieman entisestä. Voisiko nyt olla aika päästä ahdistuksesta, elää normaalisti?
...erään asian olen kyllä huomannut. Koulun myötä olen sosialisoitunut, ja tuntuu, että kärsin hirveän herkästi eroahdistuksesta. Olen kuin koira, jonka omistaja jättää kaupan eteen viideksi minuutiksi; raukka itkee ovella ja luulee, että hänet on hylätty iäksi. Tällä hetkellä eroahdistusta pitää poissa musiikki ja kirjoittaminen, tuntuu melkein, että puhuisin jollekin, kun kirjoitan tätä. Kohta astelen Azerothiin, ja todennäköisesti siellä on muutama muukin, jonka kanssa saattaisin vaikkapa puhuakin.
Ja ilmeisesti olen menossa ensi torstaina ykkösten saunailtaan raitaisine reisineni. Jos nyt viitsin mennä saunaan asti, enkä jää emulaattorien luokse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti