Juupsista.
Viimeinen päivä Seronilia menossa. Pari päivää ilman mitään lääkkeitä, sitten Venlafaxin. Jänskää.
Mielenkiintoinen huomio Seronilin vähentämisestä: en ole nähnyt painajaisia. En ainuttakaan. Mistäköhän voisi johtua? Toisaalta, painajaiset ovat siirtyneet oikeaan elämään. Olo on ollut sanalla sanoen kauhea. Kuitenkin eilisen japaninkokeen jälkeen olo koheni silmissä. Nyt on taasen ihan-lähestulkoon-mitensennytsanoo-normaali olo. Ei se koe mennyt huonosti, muttei se mitenkään kauhean hyvinkään mennyt. "Isoisän kurkku on punainen. Ja kipeä." Joo, en muistanut oikein sanastoa, katkelma kirjoitustehtävästä "Suzukin perhe sairastaa".
Tänään kolmen tunnin hyppytunnilla voisin linnottautua ICT-talon nurkkaan WoWittamaan. Ellei se patchi pistä kaikkea tukkoon. Tänään myös japania, uusi kurssi ja opettaja. Kurssilla huomattavasti enemmän porukkaa kuin kesäyliopiston kurssilla.
Saa nähdä muuttuuko mieliala tästä johonkin suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti