"I brought this on myself"

Niin kova rankkasade, ettei meinaa kuulla mitään. Ei sillä että olisi mitään kuultavaa, haluan nollata kaikki ajatukset täysin.



Viime päivät ovat meneet ohi niin, että humahtaa. Kiirettä - tai ainakin sen tunnetta - on aiheuttanut vaihtarit (tulevat perjantaina!!! IIK), kaikki se valmistelu, yliopiston japaninkurssille hakeminen (pääsin!) ja toisen löytäminen. Kohta alkaa koulu, sen mukana kaikki uusi kiire ja stressi. Joka aamu ja joka ilta olen ollut ahdistunut, eikä tämä päivä ole ollut poikkeus. Luon itselleni kovaa stressiä vaatimalla enemmän kuin mitä tarvittaisi. Tätä pohdittiin terapiassa, mutta fakta on, että olen aina ollut tällainen. Päätin hakea sittenkin jo ensi kevääksi vaihtoon, ja se stressaa jo yksinään. Syyskuussa alkaa hakuprosessi, ja vaikka haluan sinne enemmän kuin mihinkään muualle, pelottaa mahdollinen yksinolo jo kovin.

Todellakin, Japani pyörittää arkea enemmän kuin ehkä pitäisi, aloitan kaksi kurssia siitä normaalin koulun lisäksi. Mietin pitkään, että jaksanko, mutta tulin siihen tulokseen, että kun kyse on näin tärkeästä asiasta, niin on pakko jaksaa. Ja uskonkin, että jaksan. Sitten kun kaikki on ohi, siitä en sitten enää tiedäkään niin varmaksi. Mutta, ehkä viimeinkin, viimeinkin, voisin uskoa, että elämä kantaa.

(I said I know.)

Olen elossa.


Öh.


Kesämasennusta jälleen kerran, lämpömigreeniä enemmänkin.

Voitin pelkoni ja läpäisin Silent Hill 2:n.

Näin unta, että mulla oli kova migreeni. Ja sitten herätessäni huomasin, ettei se ollutkaan unta. Valvon kolmeen ja nukun kolmeen. Voitte arvata kumpi on aamuyö ja kumpi iltapäivä. Ei mulla oikein ole mitään sanottavaa, ajettiin kartingia ja paransin aikaani melkein 10 sekuntia. Että silleen.

Tässähän rupeaa vähän kaipailemaan jo kouluun. Sosiaalinen elämä rajoittuu seinien sisäpuolelle. Ja totta kai sukulaisjuhliin, niitä kun tuppaa olemaan kesällä.

It's a fox sign, you know?

Tämä kuumuus on sietämätöntä.

Pitkäaikainen stressi laukeaa nyt migreeninä, pari päivää on mennyt täysin sohvalla. Kuumuus vain pahentaa tuskaa, iltapäivän ollessa kuumimmillaan pääkipuun haluaa vain kuolla. Ennen en ollut huomannut kuumuuden vaikutusta, mutta ehkä se ei varsinaisesti aiheuta migreeniä, vaan pahentaa sitä. Näin puoli kymmenen aikoihin rupeaa olemaan jo siedettävä olo. Miranaxia kuluu niin paljon kuin vain sitä voi kuluttaa (liian vähän!), sohvaa tulee kulutettua sitäkin enemmän. Ja telkkarikanavia.

Huomenna täytyy pakata ja lähteä Amsterdamiin, sain onnekseni kuulla, ettei siellä ole maksimissaan  kuin 20 astetta. Eli ehkä selviän hengissä siellä. Brysselissäkin käydään.

Rastat ehkä ei ole kätevin tukkamalli näin kuumalla. Toisaalta ne saa sidottua ihan kätevästi ylös.

I tell you to enjoy life - I wish I could but it's too late

On se vain niin vaikeaa olla yksin. Ei vain pysty olemaan ilman päivittäistä ahdistusta. Näin unta, että Joni tuli kotiin mukanaan ihan ihmeellisiä tuliaisia. Oikeasti mukana on todella ihania tuliaisia, kuten pokemoneja, Tähtien Sotaa ja Totoro. Ehditään nähdä korkeintaan tunnin, parin ajan, sillä samana päivänä lähden itse Amsterdamiin. Mikä ajoitus sekin on?

Tänään olen jopa käynyt kaupassa ja keittänyt kananmunia. Olen piirtänyt ja kuunnellut musaa, ollut ahdistunut ja masentunut ja välillä ihan iloinen. Pakotin itseni ryhdistäytymään, joten pelasin hieman Pokemonia. Nyt taas odottelen tietokoneen virustarkastuksen loppumista. Mietin, menisikö nukkumaan vai pistäisikö musiikin soimaan ja jatkaisi piirtämistä. Ei sitä viitsi hiljaisuudessakaan piirtää, kun sitten rupean kuvittelemaan ääniä. Niin on vähän käynyt viime aikoina. Tai, en oikeastaan tiedä, että ovatko ne aitoja vai kuviteltuja - sehän siinä onkin hauskaa.

Katsoin Saw III -leffan uudestaan, se on ehkä paras ko. sarjan elokuvista. Tai ainakin yksi parhaimmista.

Defenestration

"Oh what a gal!
She seems such a perfect victim:
This I can tell, for if beauty by guilt,
she's guilty

Ordinarily,
I'd not wish to frighten her or hurt her,
But such beauty inspires one
to give the gift of murder"

Tuntuu vähän siltä, että mua ei ole tehty elämään yksin. En vain kykene huolehtimaan itsestäni oikein, en jaksa tehdä ruokaa, mikään ei innosta - ja tuntuu vain kaikin puolin yksinäiseltä. Mutta toisaalta, ehkä viikon aikana opin. Ainakin olemaan yksin, jos ei muuta. On se kumma, kun koko elämänsä on ollut henkisesti jotenkin yksin, mutta sitten nyt taas on vielä kurjempi olo. Ehkä puhe paremmista puoliskoista on jollakin tasolla totta.

"She's the kind of girl you want to
run up and tackle through a window some floors up
and spatter you both to hell

Come and get it;
your stuffed bunny's at the window,
But not that far out...
Reach little one! Reach!...

Tantalized a child is want to
take a ill-considered
course of action; such is life:
is experience not bitter?"

Vuorasin sängyn pehmoleluilla, enkä herännyt kertaakaan yöllä. Muistin kyllä ajaessani töihin nähneeni jotakin, ei niin mukavaa unta, mutta fyysisesti olen kai aika levännyt. Toisaalta, huomasin äsken kuinka paljon heikottaa kävellessä, vähän niin kuin huimaisi. Muutenkin on tosi hämy olo päässä, vähän huimailee ja heikottaa ja kaikki tuntuu jotenkin irtonaiselta.

"Leaning too far
out the open attic casement window,
baby plummets
to a messy death not so far below

Rend your flesh to ribbons
on shards of broken glass,
fading screams and abruptly:

Defenestration"

- Lord Worm

                                                                  ***


Defenestraatio on latinalaisperäinen (de = ulos, -sta; fenestra = ikkuna) termi, jolla tarkoitetaan jonkun heittämistä ulos ikkunasta. Maailmanhistoria tuntee lukuisia defenestraatioita, jotka tavallisesti liittyvät kapinoihin tai vallananastuksiin.

                                                                 ***

Väsyttää. Pääsisinpä takaisin nukkumaan.

Two glass houses

Joo en ole kahteenkymmeneen päivään kirjoittanut (kai) mut ei se varmaan ketään sureta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Mut.

Hukutan yksinäisyyteni j-draamaan (1 litre of tears, katsokaa!) ja nettiin, en jaksa mitään työpäivien jälkeen. Joni lähtee viikoksi pois, äitinsä kanssa New Yorkiin, ja mä jään tänne. Yksin.

Ypöyksin.

Huomenna olisi kai ollut tarkoitus pelata Magicia. Mutku kukaan muu paitsi yks ei vastannut viestiin - tai ehkä nyt on, en ole uskaltanut katsoa puhelinta pettymyksen pelossa.

kaikki vihaa mua

ne vain ei jaksa vastata heti

eiku ne vihaa

eikä vihaa

vihaa

ehkä ei?

vihaapas

...Milloin voisin oppia luottamaan?



Unenlaadun ja -rytmin korjaamiseksi sain ohjeeksi ottaa joka ilta melatoniinia, myös viikonloppuisin, mitä en yleensä ole tehnyt. Nyt väsyttääkin oikein kiitettävästi, pitäisi varmaan ruveta nukkumaan pian.

"If you're gonna weep, keep it from sunshine, so no one sees"

Eilen se tuli.
R
  o
    m
      a
        h
          d
            u
              s.

Mut siis koska olin ihmisten ilmoilla enkä yksin, ei mitään tapahtunut. Oltiin juuri saatu auto Citymarketin pihaan (matkalla oli tullut riideltyä) ja lopulta sitten tuli itku. Iso itku. Siinä Joni sitten ihmetteli, että "mikä on? Onko jotakin tapahtunut?", eikä mulla ollut muuta sanottavaa kuin "väsyttää". Koska olen aivan poikki. Olen huolissani rahatilanteesta, mutten usko, että musta on enää tänä kesänä yhteenkään työpaikkaan tämänhetkisen lisäksi.

Tänään on ollut oikein maukas migreeni. Ja aamulla oli Miranaxit loppu. No, 1 200 mg Buranaa naamaan, suihkua yms. Lopulta olin tarpeeksi reipas kävelemään apteekkiin - mutta tänään jouduin vielä tyytymään yhteen Buranaan koska niitä ei saa ottaa samanaikaisesti... Huomenna pääsen taas siniseen rauhaan. Mikäli tämä jatkuu vielä (no varmasti jatkuu kun eilinenkin meni Naprometineillä - jotka siis loppuivat myös eilen).

Tämä päivä onkin mennyt fletkumatoillessa. Kurja olo, tuntuu, että rintakehässä muljahtelisi - tai ainakin syke tuntuu olevan korkealla - päätä luonnollisesti kivistää eikä jaksa oikein olla iloinen. Huomenna pitäisi jaksaa taas töitä. Ajattelin mennä pyörällä (n. 10 km), mutta jos migreeni jatkuu, niin auto se on. Aamullahan sen näkee.