Two glass houses

Joo en ole kahteenkymmeneen päivään kirjoittanut (kai) mut ei se varmaan ketään sureta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Mut.

Hukutan yksinäisyyteni j-draamaan (1 litre of tears, katsokaa!) ja nettiin, en jaksa mitään työpäivien jälkeen. Joni lähtee viikoksi pois, äitinsä kanssa New Yorkiin, ja mä jään tänne. Yksin.

Ypöyksin.

Huomenna olisi kai ollut tarkoitus pelata Magicia. Mutku kukaan muu paitsi yks ei vastannut viestiin - tai ehkä nyt on, en ole uskaltanut katsoa puhelinta pettymyksen pelossa.

kaikki vihaa mua

ne vain ei jaksa vastata heti

eiku ne vihaa

eikä vihaa

vihaa

ehkä ei?

vihaapas

...Milloin voisin oppia luottamaan?



Unenlaadun ja -rytmin korjaamiseksi sain ohjeeksi ottaa joka ilta melatoniinia, myös viikonloppuisin, mitä en yleensä ole tehnyt. Nyt väsyttääkin oikein kiitettävästi, pitäisi varmaan ruveta nukkumaan pian.

"If you're gonna weep, keep it from sunshine, so no one sees"

Eilen se tuli.
R
  o
    m
      a
        h
          d
            u
              s.

Mut siis koska olin ihmisten ilmoilla enkä yksin, ei mitään tapahtunut. Oltiin juuri saatu auto Citymarketin pihaan (matkalla oli tullut riideltyä) ja lopulta sitten tuli itku. Iso itku. Siinä Joni sitten ihmetteli, että "mikä on? Onko jotakin tapahtunut?", eikä mulla ollut muuta sanottavaa kuin "väsyttää". Koska olen aivan poikki. Olen huolissani rahatilanteesta, mutten usko, että musta on enää tänä kesänä yhteenkään työpaikkaan tämänhetkisen lisäksi.

Tänään on ollut oikein maukas migreeni. Ja aamulla oli Miranaxit loppu. No, 1 200 mg Buranaa naamaan, suihkua yms. Lopulta olin tarpeeksi reipas kävelemään apteekkiin - mutta tänään jouduin vielä tyytymään yhteen Buranaan koska niitä ei saa ottaa samanaikaisesti... Huomenna pääsen taas siniseen rauhaan. Mikäli tämä jatkuu vielä (no varmasti jatkuu kun eilinenkin meni Naprometineillä - jotka siis loppuivat myös eilen).

Tämä päivä onkin mennyt fletkumatoillessa. Kurja olo, tuntuu, että rintakehässä muljahtelisi - tai ainakin syke tuntuu olevan korkealla - päätä luonnollisesti kivistää eikä jaksa oikein olla iloinen. Huomenna pitäisi jaksaa taas töitä. Ajattelin mennä pyörällä (n. 10 km), mutta jos migreeni jatkuu, niin auto se on. Aamullahan sen näkee.

The heavenly black of sky and sea

Koko ajan olen menossa jonnekin.

Olen kirjoittanut yli tuhat sanaa Kodu Game Lab -ohjeeseen. Se ei ole vielä valmis.
Huomenna tai ylihuomenna se valmistuu. Ainakin tarkoitus olisi.

Ostin Wacomin piirtopöydän. Maksoi yli 200 €, mutta mitäpä sitä ei oman pelin tekemisen eteen tekisi. En niitä rahoja kuitenkaan käyttäisi mihinkään järkevään - paitsi Pepsiin, tietenkin. Rakastan sitä. Pöytää ja Pepsiä. Nyt yritän testailla, mikä ohjelma olisi paras tuolle mustalle läppänälle.

Nykyisin kirjoitan niin paljon sähköposteja englanniksi, että suomeksi kirjoittaminen on lähes poikkeuksellista. Paitsi töissä, jossa suomennan englanninkielisiä tekstejä. Voi niitä yhdyssanoja!

Muutama päivä sitten pistelin itseäni hakaneuloilla koska en uskaltanut tehdä jälkiä. Kuitenkin luulisin olevani kunnossa. En ehdi ahdistua, joten sitä ei ole. Olen siis terve.

Kädessä on kaksi mustelmaa. Toinen on pieni ja ruskea, jonka tein kaukosäätimen avustuksella. Toisen teki hoitaja, joka otti verikokeen. On muuten aika iso ja vähän sininen. Sain siis viimeinkin mentyä verikokeisiin, nyt nähdään onko kilpirauhasessa jotakin vikaa. Olisikin hassua, jos olisi, ja lääkityksen myötä muuttuisin todella energiseksi ja pirteäksi. Tänäänkin töissä kaipailin erään kofeiinijuoman perään väsymyksissäni. Join sitten korvaukseksi muutaman litran miljoona litraa vettä. Olen siis terve?

Silmät rupeaa kirveltämään näyttöjen katsomisesta. Lähinnä vain oikea. Tarvitsen siis silmälapun.

Acceleration (due to gravity) - 980cm^-2 sec

Eipä mulla ole edelleen hirveästi kerrottavaa.
Olen vain hirveän väsynyt. Jatkuvasti.
Koko ajan.
Uupunut.
Nuutunut.
Poikki.

Yritän nyt keksiä jotakin, josta kirjoittaa:

---

Öh. En tiedä. Väsyttää.

"Yeah I feel something pulling me down
Forcing me between myself and the ground
Of all the nightmares that ever came true
I think that gravity (gravity-gravity) is you"

- Peter Steele

I really miss you

"I'm so fortunate yet filled with self hate
That the mirror shows me an ingrate"

- Peter Steele

Olen yhteen ystäväiseen uskaltanut olla yhteydessä. Muihin (öh? Onko niitä muitakin?) en ihan niin paljon. Mutta haluaisin. Mutta en uskalla. Mutta mutta mutta.

Tänään taas ahdisti niin, että oli fyysisesti paha olo. Tänään on ollut myös ihan hyvä olo. Vaihtelevaa, siis.

Väsyttää.

Miksen ole nukkumassa?

(Ja ei, kuva ei liity tekstiin millään tavalla, mutta kukapa ei haluaisi nähdä hauskaa kuvaa Miyazakista?)

 

Smiling at face, crying at heart

Tiedättekö sen tunteen, kun tuntuu, että omaan ahdistukseensa voisi kuolla?

Täytyy jälleen kerran muuttaa evakkoon, sillä kahden viikon viemärinkäyttökielto ei houkuta asumaan. Luonnollisesti tästä asiasta kehkeytyi itselleni hirvittävä eroahdistus, kärsin siitä riippumatta siitä, kenestä joudun eroamaan (näennäisen) pitkäksi aikaa. Siitäkään huolimatta en ole jaksanut ottaa yhteyttä yhteenkään ihmiseen, joita olisin ajatellut tässä viikkojen aikana. En vain kykene, vaikka haluaisin. Kurjaa.


Kädessä on joko jännetupen tulehdus taikka muu rasitusvamma, ei pitäisi edes kirjoittaa tätä, mutta haluan nyt välillä kirjoittaa tännekin. Kärsinpä sitten kivusta. No, en onneksi paljon. Mutta vähän. Sopivasti.

En ole vielä pakannut, en ole ahdistuksissani siihen kyennyt. Pakko se olisi nyt kuitenkin, aamulla saattaa muuten tulla vähän kiirus, kun pitäis töihinkin ehtiä (ja sieltä sit vanhempien luokse).

Joo ei taaskaan muuta. Elämä ei ole jännää.

(Chase them away)

Joo niinku hyvää viikonloppua ja silleen.

Heräsin jo kuuden aikaan töihin, jossa join teetä ja loppupäivän kiertelin ympäri koulun pihaa tietäväisen näköisenä. En ollut kauhean vakuuttava, valitettavasti... Loppupäivä menikin migreenissä makoillessa, ja kun se oli ohi, alkoi South Park ja mättö -putki. Ja nyt oon eristäytynyt tänne, koska eräs toinen päätti, että nyt on hyvä aika opiskella ensi viikon tenttiä varten.

Ja sitten muuta... Joka aamu on ahdistanut. Välillä ahdistaa illallakin. En ole viillellyt, mutta reidessä on uusia naarmuja. Mutta ei niitä lasketa. Eivät ne ole viiltoja, vaan naarmuja.

Huomenna on sitten vapaapäivä, jonka jälkeen taas töihin. Nyt täytyy sitten nukkua kahden yön edestä.

Olen ollut kovin yksinäinen, mutten uskalla ottaa kehenkään yhteyttä, koska olen edelleen täysin varma, ettei kukaan minua halua nähdä. En tiedä mistä tämä ajatus on päähän pälkähtänyt, mutta poiskaan sitä en saa.