Jotenkin olen selvinnyt kaikesta, mitä eteeni on heitetty.
Jollakin tavalla olen aina pystynyt rämpimään eteenpäin, en tiedä millä taialla olen tehnyt sen.
Pääsin eilen pitkän päivän jälkeen kertomaan suruistani sille, jonka olen kohdannut vasta neljästi.
Kuu oli niin kirkas, että siihen hädin tuskin pystyi katsomaan suoraan.
Oli kylmä mutta aika kului nopeammin kuin koskaan.
Tunsin katseen, joka kääntyi herkästi pois, jos vastasin siihen ilman mitään sanottavaa.
Katsoin ja ihmettelin, miten joku voi heijastella niin vahvasti tunteita, joita vastoinkäymiset ovat aiheuttaneet.
Miten lähestulkoon ventovieras kuuntelee kostein silmin kertomustani menneisyydestä.
Tunsin, etten ole täysin yksin. Joku ymmärtää.
Kosketus on ihmeellinen asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti