Niiiiiiiiiiiih.
Jälleen lykkään lykkäämistäni kouluhommia, koska pakeneminen on paras puolustus. Jos vain voisin, juoksisin kaikesta pois. Kauas. Kauas pois.
Koulu hyväksyi hakemukseni Tohokun yliopistoon. Ensimmäinen asia, kun sain tietää, oli itku. En ole edes varma, oliko se iloa vai surua. Olen edelleen hieman sekaisin.
Friendzonen rajoja koetellaan koko ajan. Lämpenee lämpenee pitäisi kylmetä, ei kylmene! lämpenee. Olen edelleen kovin sekaisin, haluaisin pysäyttää kaiken.
...mutta kun, mitä jos kyseessä on kohtalo? Pitäisikö uskoa kohtaloon? Mitä jos olenkin väärässä?
Olen paljastanut itsestäni asioita, joita en ole kenellekään jakanut. Ja... se tuntuu hyvältä.
lauantai 27. helmikuuta 2016
lauantai 20. helmikuuta 2016
tiistai 16. helmikuuta 2016
The Hate Song
"We have no future
Heaven wasn't made for me
We burn ourselves to hell
As fast as it can be
And I wish that I could be the king
Then I'd know that I am not alone"
Tää on niin tätä.
Ja haluaisin vain kuolla.
"Maggots put on shirts
Sell each other shit
Sometimes I feel so worthless
Sometimes I feel discarded
I wish that I was good enough
Then I'd know that I am not alone"
- Brian Warner
Heaven wasn't made for me
We burn ourselves to hell
As fast as it can be
And I wish that I could be the king
Then I'd know that I am not alone"
Tää on niin tätä.
Ja haluaisin vain kuolla.
"Maggots put on shirts
Sell each other shit
Sometimes I feel so worthless
Sometimes I feel discarded
I wish that I was good enough
Then I'd know that I am not alone"
- Brian Warner
maanantai 15. helmikuuta 2016
The Love Song
"I'm a diamond that is tired
Of all the faces I've acquired
We must secure the shadow
Ere the substance fades"
Olen jättänyt kirjoittamatta aikamoisen palasen elämästäni.
Jopa... monta kuukautta. Lokakuussa ilmeisesti viimeksi?
Miksi palailen nyt sitten tänne? Noh, olen emotionaalisessa umpisolmussa. Pahassa pahassa solmussa.
Natsuki kävi jouluna Suomessa ja kaikki oli paremmin kuin hyvin. Mutta nyt... olen ruvennut vetäytymään. En vain tunne samanlaista - mitään. Ja samalla Se yksi on lähentynyt elämässä. Liikaakin, ehkä. En tiedä.
Jostakin Se vain putkahti, aluksi koodariksi peliprojektiin. Sitten jatkettiin seuraavaan projektiin. Mentiin yhdessä IGDA-iltoihin. Finnish Game Jamiin. Ruvettiin puhumaan. Kummallakin omat ongelmansa, menneisyydessä ja nykyisyydessä. Ja jotkin vain naksahti. Liiankin hyvin.
Se kehuu kauniiksi ja mukavaksi, enemmän kuin kukaan muu. Puhutaan kaikesta. Oikeista ajatuksista. Tulee hyvä mieli, mutta samalla kumpainenkin tietää, että jossakin vaiheessa jokin romahtaa: kummallakin on myös joku toinen. Mitään ei ole tehty tämän vuoksi, mutta vaarallisilla vesillä liikutaan. Heikoilla jäillä.
Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, vaikken ole tehnyt mitään. Riittää, että olen. Tuntuu, etten vedä vain itseäni ja omaa suhdettani hautaan mutta pari muuta siinä mukana, mikäli jotakin tapahtuu - tai jos mitään ei tapahdu. Mitä tahansa teenkin, se on väärin.
Vedin tuskastuksissani naarmun käteen. Näytin sitä tänään.
"Kuinka vanha tää on?"
"Eiliseltä..."
"...mikset, mikset sanonut mitään?"
Koska se on noloa, emoa, hävettävää.
"Noh, seuraava tapahtuu taas todennäköisesti vuoden päästä."
"Ei, huolehditaan siitä et seuraava tapahtuu vasta 70 vuoden päästä."
Eikä sen katseen alla voi muuta kuin hymyillä.
"You drained my heart
And made a spade
But there's still traces of me
in your veins"
- Brian Warner
Of all the faces I've acquired
We must secure the shadow
Ere the substance fades"
Jopa... monta kuukautta. Lokakuussa ilmeisesti viimeksi?
Miksi palailen nyt sitten tänne? Noh, olen emotionaalisessa umpisolmussa. Pahassa pahassa solmussa.
Natsuki kävi jouluna Suomessa ja kaikki oli paremmin kuin hyvin. Mutta nyt... olen ruvennut vetäytymään. En vain tunne samanlaista - mitään. Ja samalla Se yksi on lähentynyt elämässä. Liikaakin, ehkä. En tiedä.
Jostakin Se vain putkahti, aluksi koodariksi peliprojektiin. Sitten jatkettiin seuraavaan projektiin. Mentiin yhdessä IGDA-iltoihin. Finnish Game Jamiin. Ruvettiin puhumaan. Kummallakin omat ongelmansa, menneisyydessä ja nykyisyydessä. Ja jotkin vain naksahti. Liiankin hyvin.
Se kehuu kauniiksi ja mukavaksi, enemmän kuin kukaan muu. Puhutaan kaikesta. Oikeista ajatuksista. Tulee hyvä mieli, mutta samalla kumpainenkin tietää, että jossakin vaiheessa jokin romahtaa: kummallakin on myös joku toinen. Mitään ei ole tehty tämän vuoksi, mutta vaarallisilla vesillä liikutaan. Heikoilla jäillä.
Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, vaikken ole tehnyt mitään. Riittää, että olen. Tuntuu, etten vedä vain itseäni ja omaa suhdettani hautaan mutta pari muuta siinä mukana, mikäli jotakin tapahtuu - tai jos mitään ei tapahdu. Mitä tahansa teenkin, se on väärin.
Vedin tuskastuksissani naarmun käteen. Näytin sitä tänään.
"Kuinka vanha tää on?"
"Eiliseltä..."
"...mikset, mikset sanonut mitään?"
Koska se on noloa, emoa, hävettävää.
"Noh, seuraava tapahtuu taas todennäköisesti vuoden päästä."
"Ei, huolehditaan siitä et seuraava tapahtuu vasta 70 vuoden päästä."
Eikä sen katseen alla voi muuta kuin hymyillä.
"You drained my heart
And made a spade
But there's still traces of me
in your veins"
- Brian Warner
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)