"Bald ist es Nacht,
wir sind allein,
du musst nicht, musst nicht traurig sein.
Stimmen flüstern hinter dem Gesicht,
die da sagen, die da sagen:"
"Soon it is night
We are alone
You must not, must not be sad
Voices whisper behind the face
They say
They say:"
Väsyttää niin kovin.
Niin kovin.
Niin tajuttoman kovin.
Olen uupunut, rättipoikki, lopussa. Henkisesti ja fyysisesti.
Eikä mulla ole sydäntä vuodattaa tästä kasvokkain, koska eikö se olisi liian sydäntäsärkevää kuulla jonkun sanovan "tällä hetkellä oon niin väsynyt ettei haittaisi vaikka joku työntäisi mut bussin alle". Mieleen on piirtynyt selkeästi se suru, minkä näin, kertoessani etten vihaa ketään niin paljon kuin itseäni. En kestä nähdä sellaista uudestaan.
Ehkä tämä tästä helpottaa. Ainahan se on helpottanut. Mutta samalla tavalla voisi ajatella että aina se tulee takaisin. Se suru, ahdistus ja masennus siis. Kamala, tuhoava kierre.
"Hab' keine Angst,
ich bin doch hier,
Ich bin ja, bin ganz nah bei dir.
Stimmen flüstern hinter dem Gesicht,
die da sagen:
Tu' das nicht!
Lass das sein!
Fass' das nicht an!
Sag' einfach nein!"
"Have no fear
I am not yet here
I am yeah, am nearly entirely with you
Voices whisper behind the face
They say:
Don't do that!
Let it be!
Don't grasp onto it!
Simply say no!"
- Till Lindemann
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti