Viime viikolla sitten päädyttiin viidestään kolmen suomalaisen ja kahden saksalaisen ryhmässä kaupungille, oli oikein mukavaa, kaikki tuli hyvin juttuun, enkä olisi halunnut millään lähteä puoli kahdelta kotiin. Voi miksi muut olivat niin väsyneitä, olisin voinut jatkaa läpi yön.
Nyt taasen olen väsynyt, mutta voisin silti jatkaa läpi yön. Tätä vauhtia saan ensi yönä nukuttua hurjat kuusi tuntia, pitäisi kahdeksalta olla fysiikan labroissa. Tai siis pitää, eihän se mikään konditionaali ole.
Japaninkokeesta 78 % ja luulen, että se on ryhmän huonoin tulos. Ihme että olen päässyt edes läpi kurssista.
Ennen terapiaa pänttään kanjeja energiajuoman voimalla. Olen oppinut juomaan sinistä Rockstaria.
"Don't know if you're to blame... but I'm still gonna blame you!"
"And I'm happy to take that blame."
Voi, miksei tämä kaveruus - ystävyys? - voi olla selkeämpää? Tai olenko se vain minä joka ei hahmota sitä kunnolla? Mutta kumpaa siinä sitten voi syyttää, vai voiko kumpaakaan?
"Willst du bis zum Tod, der scheide
sie lieben auch in schlechten Tagen
Nein"
"Do you want, until death, which would separate,
to love her, even in bad days
No"
- Till Lindemann
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti