Ja kaiken lisäksi ihan hyvässä kunnossa.
Tapaninpäivän kunniaksi kävin apteekissa ostamassa lisää venlafaksiinia jotta pää pysyisi edelleen kasassa. Nyt olen tyytyväisenä lääkevarastoineni eristäytyneenä kotiin. Paitsi että enpäs olekaan, sillä huomenna täytyy palauttaa auto, jonka sain jouluaattona käyttööni. Ja kaupassa pitäisi käydä, enää ei voi käydä syömässä sukulaisten kustannuksella.
Sosiaalinen elämä on rajoittunut Solamnic Knights -killan jäseniin ja skypettelyyn erään japanilaisen kanssa. Olen katsonut paljon animea (Ninja Scroll meni kokonaan, Ouran High School Host Club on nyt puolivälissä) ja pelannut WoWia. Löysin uuden rakkauden Type O Negativen muodossa ja kaipaan hieman ehkä kouluun. Mutta sitten toisaalta en kaipaa, olen onnellinen että saan valvoa puoli viiteen aamuyöstä ja nukkua kaksitoista tuntia, heräten aamiaiselle joskus neljän-viiden aikoihin.
En ihmettelisi, vaikka tämä ei-ahdistunut olotila häviäsi jossakin vaiheessa. Niin siinä aina käy. Tänään pieni masennukseen viittaava tuntemus käväisi nopeaan, mutta hävisi aika pian. Se kuitenkin muistutti siitä, että on ihan turha odottaa, että elämä olisi aina näin auvoisaa. Joo, onhan tää hirveen negatiivinen ajattelutapa, mutta en voi sille mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti