En ole ikinä ennen kokenut tällaista kipua. En pysty olemaan, itken hysteerisenä ja haluaisin vain huutaa tuskasta.
Olen yksin. Kukaan ei ole auttamassa.
Enkä pärjää yksin.
En jaksa enää.
Apua.
sunnuntai 8. toukokuuta 2016
Brain Damage
The lunatic is in my head.
The lunatic is in my head
You raise the blade, you make the change
You re-arrange me 'til I'm sane.
You lock the door
And throw away the key
There's someone in my head but it's not me.
And if the cloud bursts, thunder in your ear
You shout and no one seems to hear.
And if the band you're in starts playing different tunes
I'll see you on the dark side of the moon.
The lunatic is in my head
You raise the blade, you make the change
You re-arrange me 'til I'm sane.
You lock the door
And throw away the key
There's someone in my head but it's not me.
And if the cloud bursts, thunder in your ear
You shout and no one seems to hear.
And if the band you're in starts playing different tunes
I'll see you on the dark side of the moon.
I hear the afterlife is poorly scored
Jatkuva jatkuva jatkuva ahdistus. Huimaa. Pyörryttää.
Paniikki tuntuu tekevän tuloaan.
En osaa käsitellä paniikkia, en tällaista hyökkäävää ahdistusta. Masennus, sen kanssa tiedän miten toimia. Passiivinen ahdistus, sekin menettelee. Mutta hyökkäävä, aktiivinen ahdistus...
En osaa tehdä mitään sille...
Itsetuhoisuutta lukuun ottamatta. Reisi on kuin tilkkutäkki. Naarmu naarmun päällä. Ehjää kohtaa vaikea löytää. Tiedän että se on tyhmää, mutta muuhunkaan en pysty. Haluan vain ahdistuksen ja pahan olon pois keinolla millä hyvänsä.
Päässä tuntuu oudolta. Ote todellisuuteen tuntuu lipsuvan. Tarvitsisin jonkun pitämään kiinni, varmistamaan, että kaikki on totta. Etten ole vain sekoamassa.
Olen kovin uupunut. Väsynyt.
Päätin tänään kirjaimellisen deadlinen.
Paniikki tuntuu tekevän tuloaan.
En osaa käsitellä paniikkia, en tällaista hyökkäävää ahdistusta. Masennus, sen kanssa tiedän miten toimia. Passiivinen ahdistus, sekin menettelee. Mutta hyökkäävä, aktiivinen ahdistus...
En osaa tehdä mitään sille...
Itsetuhoisuutta lukuun ottamatta. Reisi on kuin tilkkutäkki. Naarmu naarmun päällä. Ehjää kohtaa vaikea löytää. Tiedän että se on tyhmää, mutta muuhunkaan en pysty. Haluan vain ahdistuksen ja pahan olon pois keinolla millä hyvänsä.
Päässä tuntuu oudolta. Ote todellisuuteen tuntuu lipsuvan. Tarvitsisin jonkun pitämään kiinni, varmistamaan, että kaikki on totta. Etten ole vain sekoamassa.
Olen kovin uupunut. Väsynyt.
Päätin tänään kirjaimellisen deadlinen.
lauantai 7. toukokuuta 2016
Hakaneula vielä kerran
Reittä kirvelee, eikä pahoille ajatuksille näy loppua. Mietin kaikkea, missä olen mennyt joskus vikaan, tuntuu että oikeaa suuntaa ei ole olemassakaan.
"Some of us are really born to die"
Mutta ei riitä rohkeus. Ei vielä. Ehkä joskus...
perjantai 6. toukokuuta 2016
Fuck you because I loved you
Vihaan itseäni.
Vihaan ajatuksiani.
Vihaan tunteitani.
Vihaan elämääni.
Vihaan kaikkia ja kaikkea, jotka koittavat väittää elämässä olevan jotain hyvää. Se on vain hetkellinen valhe.
Vihaan vihaan vihaan vihaan.
Vihaan ajatuksiani.
Vihaan tunteitani.
Vihaan elämääni.
Vihaan kaikkia ja kaikkea, jotka koittavat väittää elämässä olevan jotain hyvää. Se on vain hetkellinen valhe.
Vihaan vihaan vihaan vihaan.
torstai 5. toukokuuta 2016
tiistai 3. toukokuuta 2016
Man that you fear
Soitin opiskelijaterveydenhuoltoon. En vapaaehtoisesti, ainakaan täysin. 40% pakotettuna. Ehkä. Kai. En tiedä.
"Oot kyllä tosi rohkea ja hirveen hyvä että tunnistit oireet ja haet apua. Meillä on noita lääkäriaikoja vasta muutaman viikon päästä, pärjäätkö siihen asti? Jos tuntuu siltä ettet pärjää, niin soitathan tänne heti, niin katotaan akuuttiaika vaikka omalta terveysasemalta."
Joo. Totta kai. Pärjään kyllä.
En kertonut paljon mitään tämänhetkisestä tilanteesta. Sain hoitajalle ajan kahden viikon päähän, ja tuntuu, että siihen on iäisyys. Pärjäänkö siihen asti? Totta kai sitä aina jotenkin pärjää, tähänkin asti pärjätty. Vaikka olen kuulemma vain vaivoin elossa.
Pärjään, jos en ole yksin. Yksin ollessa ahdistus iskee kovaa, ilo valuu pois korvautuen epätoivolla. Elämällä ei ole mitään annettavaa sinulle. Ajatukset eivät pysy kasassa vaan menevät sinne, minne niiden ei kuuluisi mennä. Päähän mahtuu vain yksi ajatus, ranteet auki, vaikka yrittäisi keskittyä tärkeisiin asioihiin. Vaihtoprosessiin. Kouluun. Pelaamiseen.
Japani ahdistaa suunnattomasti. Haluan mennä sinne, päästä karkuun, mutta samalla en halua mennä. En halua jäädä yksin. En halua kohdata pelottavaa tuntematonta. Mutta toisaalta, opinnäytetyöpaikka hopealautasella, mikä voisi olla parempaa? Japanissa vielä, sehän näyttäisi kovin hyvältä ansioluettelossa. Tieto siitä, ettei tarvitse hakea paikkaa, helpottaa ahdistusta. Muutoin panikoisin suunnattomasti siitäkin.
En nuku hyvin. Menen myöhään nukkumaan, saan unta, mutta unen laatu on heikkoa. Olen päivisin kovin väsynyt ja migreenissä. Tänäänkin. Jälleen.
Enkä kestä yksinoloa. Edelleenkään.
"Oot kyllä tosi rohkea ja hirveen hyvä että tunnistit oireet ja haet apua. Meillä on noita lääkäriaikoja vasta muutaman viikon päästä, pärjäätkö siihen asti? Jos tuntuu siltä ettet pärjää, niin soitathan tänne heti, niin katotaan akuuttiaika vaikka omalta terveysasemalta."
Joo. Totta kai. Pärjään kyllä.
En kertonut paljon mitään tämänhetkisestä tilanteesta. Sain hoitajalle ajan kahden viikon päähän, ja tuntuu, että siihen on iäisyys. Pärjäänkö siihen asti? Totta kai sitä aina jotenkin pärjää, tähänkin asti pärjätty. Vaikka olen kuulemma vain vaivoin elossa.
Pärjään, jos en ole yksin. Yksin ollessa ahdistus iskee kovaa, ilo valuu pois korvautuen epätoivolla. Elämällä ei ole mitään annettavaa sinulle. Ajatukset eivät pysy kasassa vaan menevät sinne, minne niiden ei kuuluisi mennä. Päähän mahtuu vain yksi ajatus, ranteet auki, vaikka yrittäisi keskittyä tärkeisiin asioihiin. Vaihtoprosessiin. Kouluun. Pelaamiseen.
Japani ahdistaa suunnattomasti. Haluan mennä sinne, päästä karkuun, mutta samalla en halua mennä. En halua jäädä yksin. En halua kohdata pelottavaa tuntematonta. Mutta toisaalta, opinnäytetyöpaikka hopealautasella, mikä voisi olla parempaa? Japanissa vielä, sehän näyttäisi kovin hyvältä ansioluettelossa. Tieto siitä, ettei tarvitse hakea paikkaa, helpottaa ahdistusta. Muutoin panikoisin suunnattomasti siitäkin.
En nuku hyvin. Menen myöhään nukkumaan, saan unta, mutta unen laatu on heikkoa. Olen päivisin kovin väsynyt ja migreenissä. Tänäänkin. Jälleen.
Enkä kestä yksinoloa. Edelleenkään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)